

Ebara (jap. 荏原) on Tokion kaupunginosa Shinagawan erillisalueella. Se sijaitsee Shinagawan länsiosassa Ōsakin länsi- ja Meguron eteläpuolella. Paikannimellä Ebara on pitkä historia, ja se viittasi alun perin laajaan seutuun nykyisen Tokion eteläosissa. Ennen toista maailmansotaa Ebara muodosti jonkin aikaa oman Ebara-kun suuralueensa osana Tokion kaupunkia. Nykyinen kaupunginosa käsittää huomattavasti aiempaa suppeamman alueen. Se on pääosin asuinaluetta, mutta Tōkyū-rautateiden Meguro-linjan varrelta ulottuu liikealue sen keskiosiin.
Ebaran kaupunginosan pinta-ala on 0,79 neliökilometriä, ja se jakautuu seitsemään osa-alueeseen, jotka on numeroitu Ebara 1-chōme–Ebara 7-chōme. Niissä on yhteensä 21 791 asukasta (helmikuussa 2025). Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 27 600 asukasta neliökilometrillä. Laajemmassa merkityksessä Ebara voi nykyäänkin viitata Ebaran alueeseen (Ebara-chiku), johon kuuluu Ebaran lisäksi useita muita Shinagawan länsiosan kaupunginosia.
Ebaran piirikunta mainitaan jo Japanin klassisella kaudella kirjoitetussa Engishiki-lakikirjassa. Se kuului historialliseen Musashin provinssiin. Vielä Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla Ebara viittasikin laajaan alueeseen, joka vastaa nykyisen Shinagawan lisäksi Meguron, Ōtan ja Setagayan erillisalueita. Paikannimi viittaa veripeipin (egoma) viljelyyn.
1900-luvun alkuun saakka Ebara oli pääosin maaseutua. Vuodesta 1912 lähtien sinne alettiin rakentaa asuinalueita, ja seudun kaupungistuminen kiihtyi suuren Kantōn maanjäristyksen jälkeen 1920-luvulla, kun merkittävä osa Tokion keskustasta oli tuhoutunut. Rakentamista vauhdittivat alueelle vuosina 1923 ja 1927 valmistuneet rautatielinjat. Niiden myötä Musashi-Koyaman ja Togoshi-Ginzan asemien ympärille syntyi liikealueita. Ebara oli itsenäinen maaseutukaupunki, kunnes se liitettiin vuonna 1932 Tokion kaupunkiin ja siitä muodostettiin Ebara-kun suuralue.
Toisessa maailmansodassa Ebaran alue paloi lähes kokonaan maan tasalle. Sotaa edeltänyt tiheään asutettu ja toiminnoiltaan sekoittunut kaupunkirakenne on kuitenkin pitkälti säilynyt. Ebaran suuralue liitettiin nykyiseen Shinagawan erillisalueeseen sodan jälkeen vuonna 1947. Nykyinen Ebaran kaupunginosa käsittää huomattavasti aiempaa suuraluetta suppeamman alueen entisen Nakahara-kaidō-tiereitin varrella.
Ebaran kaupunginosa käsittää lounais–koillissuunnassa pitkänomaisen alueen Shinagawan erillisalueen länsiosassa. Se on yksi Yamanoten seudun monista asuinalueista. Naapurikaupunginosia ovat lännessä Koyama, pohjoisessa Nishi-Gotanda, idässä Hiratsuka ja Nishi-Nakanobu sekä etelässä Hatanodai. Kaupunginosan keskiosassa on liikealue, joka ulottuu Hiratsukabashin risteyksestä luoteeseen Musashi-Koyaman aseman suuntaan. Sen läpi kulkee Palm-niminen 800 metriä pitkä katettu kauppakatu (shōtengai), Tokion pisin katettu kauppakuja. Se avattiin vuonna 1956 470 metrin pituisena.
Ebaran pohjoisosassa sijaitsee Hoshi-yliopiston kampus. Eteläosassa on Koyama Hachiman-jinjan šintolainen pyhäkkö.
Ebaran kaupunginosan alueella ei ole rautatie- tai metrolinjoja. Lähimmät rautatielinjat ovat alueen luoteispuolella kulkeva Tōkyū-rautateiden Meguro-linja ja kaakkoispuolella kulkeva Ikegami-linja. Niillä on Ebaran lähistöllä useita asemia.
Ebara sijaitsee vanhan Nakahara-kaidō-tiereitin eli nykyisen Tokion prefektuurintie 2:n varrella. Se kulkee lounaasta koilliseen kaupunginosan rajalla ja johtaa Tokion keskustan suuntaan. Hiratsukabashin risteyksessä Ebaran keskiosassa sen kanssa risteää luoteesta kaakkoon kulkeva prefektuurintie 420.