| Eileen Chang | |
|---|---|
| 張愛玲 | |
Eileen Chang vuonna 1944. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. syyskuuta 1920 Shanghai, Kiinan tasavalta |
| Kuollut | 8. syyskuuta 1995 Los Angeles, Yhdysvallat |
| Ammatti | kirjailija, käsikirjoittaja, esseisti |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | kiina, englanti |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Eileen Chang (yksink.: 张爱玲; perint.: 張愛玲; pinyin: Zhāng Àilíng; Wade–Giles: Chang1 Ai4-ling2; 30. syyskuuta 1920 – 8. syyskuuta 1995 Los Angeles, Kalifornia) oli kiinalainen kirjailija. Chang kirjoitti uransa aikana yli 60 romaania, novellia ja elokuvakäsikirjoitusta, joita on kutsuttu muun muassa psykologisesti tarkkanäköisiksi ihmissuhdekuvauksiksi. Hän kirjoitti sekä kiinaksi että englanniksi.
1950-luvulla kulttuurivallankumouksen alla Kiinan kommunistinen puolue leimasi Changin petturiksi. Chang muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän eli ja työskenteli loppuelämänsä.
Changia luettiin hänen elinaikanaan erityisesti Taiwanissa ja Hongkongissa. Myöhemmin Changin kirjat tulivat saataville myös Manner-Kiinassa, ja tätä nykyä hän on modernin kiinalaisen kirjallisuuden arvostetuimpia hahmoja.
Chang syntyi Shanghaissa vuonna 1920 ja sai länsimaisen koulutuksen St. Mary’s Hall -koulussa. Changin perheen tausta oli aristokraattinen; hän oli vaikutusvaltaisen Qing-dynastian virkailija Li Hongzhangin tyttärentytär.
Kun Chang oli 10-vuotias, hänen vanhempansa erosivat isän oopiumiriippuvuuden ja prostituoitujen käytön vuoksi. Chang sai 18-vuotiaana punataudin, jonka vuoksi hänen isänsä lukitsi hänet huoneeseensa kuukausiksi.
Vuonna 1939 Chang aloitti englanninkielisen kirjallisuuden opinnot Hongkongin yliopistossa Brittiläisessä Hongkongissa. Changin Hongkongin-vuodet osoittautuivat hänen uransa tuottavimmaksi aikakaudeksi, jonka aikana hän kirjoitti tunnetuimmat teoksensa, muun muassa novellin Qingcheng zhi lian (kiin.: 傾城之戀; pinyin: Qīngchéng zhī liàn, suomeksi vapaasti käännettynä Rakkaus kaatuneessa kaupungissa). Japanilaisten pommitukset Hongkongissa keskeyttivät Changin yliopisto-opinnot ja pakottivat tämän palaamaan Shanghaihin, jossa hän vakiinnutti asemansa kirjailijana.
Changin ensimmäinen aviomies oli kirjailija Hu Lan-cheng. Hun uskottomuus johti parin avioeroon vuonna 1947. Hun takia Chang päätyi kirjailijana mustalle listalle, ja hän työskenteli pääasiassa elokuvakäsikirjoittajana. Vuonna 1955 Kiinan kulttuurivallankumouksen alla Kiinan kommunistinen puolue leimasi Changin petturiksi. Chang pakeni Yhdysvaltoihin.
Yhdysvalloissa asuessaan Chang kirjoitti Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tilauksesta kaksi englanninkielistä, kommunismin vastaiseksi propagandaksi tarkoitettua teosta. Chang ei kuitenkaan Yhdysvalloissa onnistunut saavuttamaan lukijoita samaan tapaan kuin Kiinassa ja Hongkongissa.
Yhdysvalloissa Chang tapasi toisen aviomiehensä, yhdysvaltalaisen käsikirjoittajan Ferdinand Reyherin. Reyherin kuoltua vuonna 1967 Chang vetäytyi julkisuudesta ja jatkoi kirjoittamista. Hän kuoli yksin Los Angelesin -asunnossaan vuonna 1995.
Changin kirjallinen tyyli oli realistinen ja modernistinen. Changia on kuvailtu erityisen teräväksi ja herkäksi ihmissuhteiden ja ihmiskohtaloiden kuvaajaksi. Monissa Changin tarinoissa nuoret naiset kärsivät rikkinäisistä perheistä, onnettomasta rakkaudesta ja laajemmin ympäröivästä feodaalisesta yhteiskunnasta.
Chang käsitteli myös yksilöiden sisäistä myllerrystä sota-aikana, muttei keskittynyt tuotannossaan aikakauden politiikkaan tai sotiin. Vuoden 1945 esseekokoelmassaan Chang kirjoitti lähestymistavastaan: ”Haluan vain kirjoittaa vain joistakiin pienistä asioista, joita tapahtuu miesten ja naisten välillä. Kirjoissani ei ole sotaa eikä vallankumousta.” Changin teoksissa ja niiden määrätietoisessa epäpoliittisuudessa on nähty myös feminististä eetosta.
Elinaikanaan Changia luettiin laajalti kiinankielisten lukijoiden parissa etenkin Taiwanissa ja Hongkongissa. Changin romaanit olivat kiellettyjä Manner-Kiinassa vuosikymmenien ajan 1980-luvulle asti. Nykyään Changin teokset ovat vapaasti saatavilla, ja tämän töihin perustuvia elokuva- ja tv-sovituksia julkaistaan tasaiseen tahtiin. 2000-luvulla Changin suosio on noussut jyrkästi erityisesti kiinalaisten naisten keskuudessa.
Changia on tituleerattu modernin Kiinan luetuimmaksi ja ihailluimaksi naiskirjailijaksi.
Valikoituja Changin teoksia ja niiden englanninkieliset käännökset:
Changin teoksista on tehty lisäksi useita elokuvasovituksia, esimerkiksi Ang Leen ohjaama Lust, Caution (2007) ja Ann Huin ohjaama Love After Love (2020).
Hongkongin Repulse Bayssä sijaitsee Changin muistoa kunnioittava penkki.
Eileen Changin vanhassa kotitalossa Shanghain Jing’anin kaupunginosassa toimii Chang-teemainen kahvila.