Eino Partanen (7. heinäkuuta 1902 Jääski – 3. elokuuta 1962 Helsinki) oli suomalainen valokuvaaja ja valokuvausliike Helios Oy:n perustaja.
Partanen oli valokuvaajana itseoppinut, joskin hän suoritti myöhemmin joitain alan kursseja. Parhaiten Partanen tunnetaan 1930-luvulla ottamistaan Viipuri-aiheisista kuvista. Hän pelasti 431 lasinegatiivin kuvakokoelmansa Viipurista viikkoa ennen talvisodan päättymistä maaliskuussa 1940.
Partanen tuki jatkosodan aikana taloudellisesti Arvi Kalstan johtamaa Kansallissosialistien Järjestöä. Hän sijoitti talousvaikeuksissa olleeseen puolueeseen noin 70 000 markkaa ja antoi keväällä 1943 puolueen käyttöön Keskuskatu 1:ssä sijainneen liikehuoneiston.

Partanen asetti itsenäisyyspäivänä 1947 Helsingin Mannerheimintie 10:ssä sijainneen Helios-valokuvausliikkeensä näyteikkunaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittujen suomalaisten poliitikkojen valokuvat sekä niiden yläpuolelle tekstin ”Sijaiskärsijämme”. Poliisi peitti näyteikkunan, ja Partasta vastaan nostettiin syyte viranomaisten halventamista ja ilkivallasta. Helsingin raastuvanoikeus hylkäsi kuitenkin syytteen tammikuussa 1948.