Elisa Leinonen

Elisa Leinonen Paavo Nurmen kisoissa 2013.

Elisa Talvikki Leinonen (s. 27. tammikuuta 1987 Paltamo) on suomalainen pika-aitajuoksija. Hän edusti vuosina 2005–2013 Kajaanin Kipinää ja vuoteen 2004 saakka hän oli edustanut ja vuodesta 2014 lähtien hän jälleen edusti Paltamon Urheilijoita. Helmikuussa 2016 Leinonen kertoi lopettaneensa uransa polvivaivojen vuoksi.

Leinonen edusti Suomea aikuisten maaottelussa ensimmäisen kerran Helsingissä 2010 sijoittuen 100 metrin aitajuoksussa viidenneksi. Hän voitti 60 metrin aitajuoksun hallimaaottelussa Steinkjerissä 2012. Helsingin EM-kilpailuissa 2012 hän paransi alkuerissä ennätystään 13,29 sekuntiin mutta karsiutui. Hän karsiutui alkuerissä Göteborgin EM-hallikisoissa 2013.

Leinonen on saavuttanut 100 metrin aitajuoksussa Kalevan kisoissa kultaa 2011 ja hopeaa 2010, 2012 ja 2013. Sisäratojen SM-kisoissa hän on 60 metrin aitajuoksussa saavuttanut kultaa vuonna 2013, hopeaa 2012 ja pronssia 2010.

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

LajiAikaPaikkaPäivä
100 m12,24Kajaani15. elokuuta 2012
100 m aj13,26Vaasa26. heinäkuuta 2013

Sisäradat

LajiAikaPaikkaPäivä
60 m7,64Jyväskylä26. tammikuuta 2013
60 m aj8,18Tampere24. helmikuuta 2013

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 Elisa Leinonen 🔒 (Vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) Tilastopaja.
  2. ↑ https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000001119305.html
  3. ↑ Pilto, Jouni: Elisa Leinonen karsiutui alkuerässä 29.6.2012. YLE. Viitattu 29.6.2012.

Aiheesta muualla