Elisaari (ruots. Älgsjölandet) on saari Inkoossa. Osa saaresta kuuluu virkistysalueena Helsingille ja saarella on Suomen suurimpiin kuuluva tammimetsä. Elisaaren tammilehdot ovatkin yhdessä viereisessä Orslandetissa sijaitsevan Rövassin lehtojen kanssa Natura 2000 -kohde. Oman veneen lisäksi saarelle pääsee kapean salmen yli soutuveneellä Orslandetista, johon on lossiyhteys. Saarella laiduntaa kesäisin lehmiä ja lampaita.

Saarella on pitkä historia, sillä viereinen Barösundin salmi on kauan ollut tärkeä vesireitti. Aikoinaan Elisaari kuului läheisesti Fagervikin ruukin vaikutuspiiriin. 1700-luvulla saarella oli Ruotsin kuninkaan telakka. Saarella sijaitsee myös Mellangårdin kartano, jonka historia ulottuu 1500-luvulle. Kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1902.