Emil Vesterinen (1. elokuuta 1886 Pielavesi – 21. marraskuuta 1968 Helsinki) oli suomalainen ylimetsänhoitajan arvonimen saanut metsänhoitaja ja Viron konsuli.
Emil Vesterisen vanhemmat olivat maanviljelijä Heikki Matti Vesterinen ja Maria Loviisa Karttunen ja puoliso vuodesta 1912 opettaja Madlena (Leeni) Ploompuu. Vesterinen tuli ylioppilaaksi Iisalmen yhteiskoulusta 1909, kävi Härnösandissa teknillisen metsä- ja sahakoulun 1912 ja valmistui sieltä metsänhoitajaksi 1913. Hän oli Tapion konsulentti ja aikakauskirja Tapion toimitussihteeri 1913–1918, Elintarpeiden Tuontikunnan osastonhoitajana ja kauppa- ja teollisuuskomissionin palveluksessa 1918, Helsingin maanviljelyslyseon metsänhoidon opettaja 1918–1920, SOK:n metsänhoitaja 1919–1920, Viron konsuli Helsingissä 1920–1927 ja Metsätaloudellisen valistustoimiston, myöhemmin Metsätiedotustoimisto, johtaja 1927–1959. Ylimetsänhoitajan arvonimen hän sai 1946.
Vesterinen toimi Suomen Metsänhoitajaliiton sihteerinä, Helsingin Kulmakoulun vanhempainneuvoston puheenjohtajana sekä oli useiden metsätaloudellisten seurojen ja taloudellisten yhdistysten jäsenenä ja Helsingin Mylly- ja Kauppa Oy:n johtokunnan jäsenenä. Vesterinen oli Akateemisen Heimoklubin kunniajäsen ja Tallinnan Maatalousseuran elinaikainen jäsen. Hän otti osaa heimotyöhön sekä nuoriso- ja lastensuojelutyöhön. Hän julkaisi joukon tieteellisiä ja kansantajuisia teoksia metsänhoidon alalta. Vesterinen julkaisi Suomen ensimmäisen metsäoppaan partiolaisille sekä laati Varkauden Tehtaiden 20-vuotishistoriikin, Keravan Puuteollisuus Oy:n 25-vuotisjulkaisun ja Syskyjärven hovin 10-vuotiskertomuksen, samoin kuin kirjoitti Viroa koskevan oppaan (myös englanniksi) ja virolaisen merkkimiehen Karl Robert Jacobsonin elämäkerran.