Bergman ilmestyi suomalaisen musiikin modernismin aallonharjalle jo 1950-luvun alussa, jolloin hän sävelsi Suomen ensimmäiset dodekafoniset teokset. 1970-luvulla Bergman löysi oman värikkään, primitivistis-modernin ja usein eksoottisiin aiheisiin pohjautuvan tyylinsä. Bergman tunsi suurta kiinnostusta kaukaisiin kulttuureihin, ja hän tutustui eri kansojen musikaalisiin perinteisiin aina Tiibetiä ja Egyptiä myöten. Bergman ilmoitti harrastuksekseen muun muassa eksoottiset soittimet.lähde?
Bergmanin tuotannossa varsinkin vokaalimusiikki on keskeisessä asemassa. Esimerkiksi kuoroteoksissaan Bergman etsi aina vain uusia ilmaisumuotoja. Säveltämisen lisäksi Erik Bergman opetti vuosina 1963–1976 Sibelius-Akatemiassa ja toimi vuosikymmenien ajan arvostettuna kuoronjohtajana, muun muassa Helsingin katolisen kirkon kuorossa, Akademiska Sångföreningenissä 1950–69 sekä mieskuoro Sällskapet MM:ssä 1951–78. Tasavallan presidenttiMauno Koivisto myönsi Bergmanille akateemikon arvonimen vuonna 1982. Hänet palkittiin vuonna 1959 Pro Finlandia -mitalilla.
Tärkeitä teoksia ovat muun muassa ooppera Det sjungande trädet, orkesteriteokset Colori ed improvvisazioni, Ananke, Poseidon, Arctica, Birds in the morning (huilulle ja orkesterille), pianokonsertto, viulukonsertto, Noa (kuorolle, baritonisolistille ja orkesterille) sekä Bardo Thödol (solisteille, kuorolle ja orkesterille, perustuu muinaiseen tiibetiläiseen ”kuolleiden kirjaan”). Kuorolle kirjoitetuista teoksista merkittävimpiä ovat egyptiläisväritteinen Hathor-sarja (1971), tekstittömät Lapponia (1975), Voices in the Night (1977) ja Dreams (1977), Christian Morgesternin absurdeihin runoihin perustuva kuorosarja Bim Bam Bum (1976) ja Solveig von Schoultzin runoihin sävelletyt laulusarjat Den heliga oron (1995) ja Ögonblicket (1995). Lisäksi Bergmanin tuotantoon kuuluu jousikvartetto ja useita muita kamarimusiikkiteoksia kokeellisemmille kokoonpanoille.
Bergman avioitui vuonna 1942 laulaja Sylvelin Långholmin kanssa. Bergmanin toinen puoliso oli laulaja Aulikki Rautawaara ja kolmas puoliso runoilija Solveig von Schoultz. Vuonna 2000 Bergman avioitui näyttelijä Christina Indrenius-Zalewskin kanssa. Ikinuori Bergman vitsaili halunneensa päästä vielä kerran naimisiin ennen 90-vuotispäiväänsä.lähde? Bergman sai toukokuussa 2003 vakavan aivoinfarktin, minkä vuoksi hän joutui lopettamaan työskentelynsä.
Erik Bergman kuoli 24. huhtikuuta 2006 Helsingissä pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaanTaiteilijainmäelle samaan hautaan kuin puolisonsa Solveig von Schoultz.
Le voyage (Matka), tanssirunoelma tanssijoille, laulajille, soittimille, kuorolle ja orkesterille op. 142 (1999) (kantaesitys Helsingin juhlaviikoilla 19. elokuuta 2000)
Orkesteriteoksia
Burla op. 9 (1948)
Tre aspetti d’una serie dodecafonica op. 46 (1957)
Aubade op. 48 (1958)
Simbolo op. 52 (1960)
Circulus op. 58 (1965)
Colori ed improvvisazioni op. 72 (1973)
Arctica op. 90 (1979)
Ananke op. 97 (1981–1982)
Tutti e soli kamariorkesterille op. 113 (1990)
Sub luna op. 116 (1990)
Poseidon op. 122 (1993)
Musica marina jousiorkesterille op. 125 (1993–1994)
Konsertto kamariorkesterille op. 140 (1997)
Meditation and Emotion op. 148 (2001)
Konsertoivia teoksia
Dualis sellolle ja orkesterille op. 86 (1978)
Birds in the Morning huilulle ja orkesterille op. 89 (1979)
Pianokonsertto op. 94 (1980–1981)
Viulukonsertto op. 99 (1982)
The Maestro and his Orchestra viululle ja jousiorkesterille op. 136 (1996)
Cadenza oboelle ja orkesterille op. 137 (1996)
Sellokonsertto op. 141 (1998)
Fantasia trumpetille ja orkesterille op. 150 (2003)
Kamarimusiikkia
Kolme fantasiaa klarinetille ja pianolle op. 42 (1953–1954)
Concertino da camera kamariyhtyeelle op. 53 (1961)
Solfatara saksofonille ja lyömäsoittimille op. 81 (1977)
Dialogue huilulle ja kitaralle op. 82 (1977)
Midnight kitaralle op. 83 (1977)
Silence and Eruptions kamariyhtyeelle op. 91 (1979)
Janus viululle ja kitaralle op. 92 (1980)
Mipejupa huilulle, saksofonille, kitaralle ja lyömäsoittimille op. 96 (1981)
Jousikvartetto op. 98 (1982)
Borealis kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille op. 101 (1983)
Quo Vadis sellolle ja pianolle op. 102 (1983)
etwas rascher saksofonikvartetille op. 108 (1985)
Karanssi klarinetille ja sellolle op. 114 (1990)
Mana klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle op. 117 (1991)
Quint-Essence saksofonikvartetille ja lyömäsoittimille op. 123 (1993)