Ernst Klaile (13. syyskuuta 1876 Parikkala – 3. marraskuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen insinööri ja puunjalostusteollisuuden yritysjohtaja.
Klaile kävi Viipurin ruotsalaista lyseota Viipurissa ja lyseota Haminassa. Harjoiteltuaan isänsä omistamalla Hovinmaan paperitehtaalla hän opiskeli Wienin teknillisessä korkeakoulussa 1895–1897 suorittaen sen insinöörikurssin. Suomeen palattuaan hänestä tuli Hovinmaan paperitehtaan teknillinen johtaja ja hän siirtyi 1909 teknilliseksi johtajaksi Hirvensalmelle perustettuun Oy Kissakoski Ab:hen. Oy Kissakoski Ab:n toimitusjohtajaksi Klaile valittiin 1922 ja yhtiön ostettua samana vuonna Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan tuli Klailesta myös näiden tehtaiden toimitusjohtaja. Vuonna 1929 hänet valittiin sen lisäksi Juantehdas Oy:n toimitusjohtajaksi.
Klaile kuului vuodesta 1929 Suomen Puuhiomoyhdistyksen, vuodesta 1930 Läskelä Oy:n ja vuodesta 1933 Högforsin Tehdas Oy:n johtokuntiin sekä edusti 1929-1932 Suomea pohjoismaiden puumassakartellissa. Hän oli myös eri aikoina jäsenenä monissa puunjalostusteollisuuden asiantuntijavaliokunnissa. Klaile oli Hirvensalmen kunnanvaltuuston jäsenenä kunnan perustamisesta lähtien ja kuului lukuisiin kunnallisiin toimi- ja lautakuntiin. Hän edusti Hirvensalmea Päijänteen–Saimaan–Puulaveden kanavoimishankkeessa ja Heinolan–Mikkelin rautatietoimikunnassa. Klaile oli Suur.Savon Maakuntaliiton talous- ja kunnallistoimikunnan jäsenenä. Hän kuului useita vuosia Hirvensalmen kirkkovaltuustoon sekä kuului myös muun muassa Hirvensalmen Telefooni Oy:n ja Kissakosken kansakoulun johtokuntaan. Suomen sisällissodan aikana Klaile toimi Mikkelin intendenttipiirin konttorin muonituspäällikkönä ja hän kuului Hirvensalmen suojeluskuntaan sen perustamisesta lähtien, kuuluen ajoitttaln sen esikuntaan ja tukien taloudellisesti sen toimintaa.
Ernst Klaile kuoli 61-vuotiaana marraskuussa 1937 ankaran sairauden jälkeen Helsingissä Konkordia-sairaalassa. Klaile lahjoitti jälkisäädöksessään Hirvensalmen kirkolle varat uusia kirkonkelloja varten.