Espoon tuomiokirkko

Seurakunta, puukirkko ja kivikirkko

Espoon seurakunta itsenäistyi vuonna 1458. Ensimmäinen tunnettu kirkkoherra on Henricus. Kivikirkkoa edelsi puukirkko: rakennusteline- ja jalashirsien vuosilustoajoituksen mukaan uudelleenkäytetyt hirret on kaadettu pian vuoden 1350 jälkeen, minkä perusteella puukirkko ajoitetaan viimeistään 1350–1360-luvuille. Kivikirkko ajoitetaan nykyisin 1480–1490-luvuille, tarkemmin tyylipiirteiden ja vuosilustoajoituksen perusteella vuosiin 1485–1490. Muinaisjäännösrekisterin mukaan seurakunta on perustettu ennen kivikirkkoa, ja lähteissä se mainitaan vuonna 1492.

Alun perin kirkko rakennettiin suorakaiteiseksi kolmilaivaiseksi hallikirkoksi, jossa oli pieni asehuone ja sakasti. Alkuperäinen kolmilaivainen holvattu runkohuone erottuu yhä itä- ja länsiosissa. Ikkunoita oli vähemmän kuin nykyään, ja ne olivat pienempiä. Seinät ja kattoholvit oli peitetty opetuskuvilla, niin sanotuilla munkkimaalauksilla.

1600- ja 1700-luku

1690-luvun alussa kirkko sai uuden kuorikaiteen ja uuden saarnastuolin. Korkea-alttari tuhoutui suurelta osin vuonna 1694. Nykyinen saarnastuoli on Lindgrenin suunnittelema vuodelta 1931, ja penkit ovat 1740-luvulta. Keskiaikaiset maalaukset peitettiin kalkilla vuonna 1791, jotta kirkosta tulisi valoisampi, ja ne paljastettiin ja restauroitiin vuonna 1931. Asehuone purettiin vuosina 1804–1806. Urut ovat olleet kirkossa 1700-luvun lopulta lähtien.

Laajennus ristikirkoksi 1821–1823

Seurakunnan väkiluvun kasvaessa kirkko kävi ahtaaksi puisista lehtereistä huolimatta. Arkkitehti Pehr Granstedt suunnitteli laajennuksen ristikirkoksi, joka rakennettiin vuosina 1821–1823. Kun poikkilaiva rakennettiin, purettiin sivuseinien keskiosat, kaksi tiilipilaria ja niihin tukeutuneet kattoholvit. Poikkilaivan ulkoseinät muurattiin alkuperäisten kiviseinien tapaan, mutta yksityiskohdat, uudet tiiliset tynnyriholvit ja empirehenkiset piirteet viittaavat uudempaan tyyliin.

Restaurointi 1929–1931

Keskiaikaisia kivikirkkoja alettiin arvostaa uudelleen 1900-luvun alussa kansallisromantiikan vaikutuksesta. Sisätilan tasapainottamiseksi ristikeskukseen tehtiin professori Armas Lindgrenin suunnitelmien mukaan vuosina 1929–1931 tynnyriholvia korkeammalle kohoava tähtiholvi. Rakennusperintörekisterin mukaan valmistumisvuosi on 1931. Aluksi holvi oli tarkoitus muurata tiilestä, mutta se tehtiin betonisena kuoriholvina, jossa on ruoteet tiiliholvin tapaan. Samalla paljastettiin 1700-luvun lopussa peitetyt kalkkimaalaukset itä- ja länsisakaroiden seinissä ja tähtiholveissa. Maalaukset kuvaavat maailman historiaa luomisesta lunastukseen sekä arkielämän aiheita.

1980-luvun peruskorjaus

Edellinen suuri korjaus tehtiin vuosina 1981–1982 professori Ola Hanssonin suunnitelman mukaan. Rakennusperintörekisterin mukaan valmistumisvuosi on 1982. Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan 1980-luvun peruskorjaus päättyi vuonna 1983. Uudistuksessa alttaripöytä siirrettiin itäpäädystä etupilarien väliin. Korjausten yhteydessä tehtiin arkeologisia kaivauksia: lattian alle haudattujen vainajien jäännökset siirrettiin kirkkomaahan, ja laivan lattian alta tunnetaan yhdeksän sukuhautaa.

Sisustus

Alttaritauluna on ikkuna, jossa on Gunnar Forsströmin vuonna 1942 tekemä vuorisaarnaa esittävä lasimaalaus. Alttarin yläpuolelle kuoriholviin sijoitettiin entiselle paikalleen puinen krusifiksi, joka oli ollut muualla noin 150 vuotta, viimeksi Kansallismuseossa. Kaupungin inventoinnin mukaan krusifiksi on 1400-luvulta. Ruotsinkielisen seurakuntasivun mukaan se on 1500-luvun tamminen voittoristi. Istumapaikkoja on noin 540–550.

Urut

Kirkon nykyiset urut on valmistanut Veikko Virtasen urkurakentamo. Ne noudattavat Friedrich Ladegast -henkistä saksalaisromanttista perinnettä, ja niissä on 42 äänikertaa. Ne otettiin käyttöön 3. kesäkuuta 2012. Julkisivun on suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Ulf Oldaeus, joka on erikoistunut urkujen julkisivuihin. Kirkossa järjestetään konsertteja, jotka peruskorjauksen aikana on siirretty muun muassa Olariin ja Tapiolaan. Edelliset urut oli rakennettu 1960-luvulla.

Kellotapuli

Nykyinen erillinen kellotapuli valmistui vuonna 1767, ja sen alaosa on kiveä ja yläosa puuta. Tapulin kolme kirkonkelloa on valettu Tukholmassa, suurin vuonna 1765 ja kaksi pienempää vuonna 1736.

Kirkon hautausmaa

Tuomiokirkkoa ympäröivä hautausmaa on laajentunut vähitellen kirkon ympärillä ja sitä on laajennettu viidesti noin yhdentoista hehtaarin laajuiseksi. Uusi hautausmaa otettiin käyttöön kesällä 1836. Tunnettuja laajennusvaiheita ovat vuodet 1879 ja 1909 sekä 1920-luku. Historiallinen hautausmaa on kirkon välittömässä läheisyydessä, ja kellotapulin puoleisen oven vieressä on Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki. Hautausmaalla on oma osasto sankarihaudoille ja oma lehto sotaveteraaneille, jolle ei enää lunasteta uusia hautapaikkoja. Uusia hautapaikkoja lunastetaan enää nimettömästä muistolehdosta. Vainajien tarinoihin voi tutustua Hautausmaapolku-sovelluksessa.

Kirkon takana on valkoinen toimituskappeli, joka peruskorjattiin vuonna 2010 ympärivuotiseen käyttöön ja johon mahtuu 24 (30) henkeä. Kappeli on ollut käytössä vuodesta 1976.