Essi Kummu

Essi Kummu. (Kuva: Wilma Hurskainen 2015.)

Essi Kummu (o.s. Kähkönen, s. 27. toukokuuta 1977 Keminmaa) on suomalainen kirjailija.

Ura

Kummu valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta 2003. Hänen esikoisteoksensa Mania ilmestyi vuonna 2006. Kummu on kertonut alkaneensa kirjoittaa teosta vastapainoksi vakavalle kirjallisuudenopiskelulle. Leikkinä alkanut kirjoittamisprosessi tuotti vakavia asioita käsittelevän esikoisteoksen. Eräs teoksen tapahtumalinjoista on tragedia, jossa yksinhuoltajaäiti ampuu kolme miestä ja haavoittaa neljättä. Tapahtuma sivuaa vuonna 1999 tapahtunutta Sanna Sillanpään ampumatapausta helsinkiläisellä ampumaradalla. Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander pohti arvostelussaan tosipohjaisen tapahtuman linkittämistä kaunokirjallisuuteen, kun taas Parnasson Kaisu Mikkola näki teoksessa syvällistä yhteiskunnallisuutta: "Kirja on varsin yhteiskunnallinen laajetessaan yksilö- ja perhetragediasta osoittamaan lahjakkaiden koulutettujen nuorten syrjäytymisen ja sitä seuraavan muodonmuutoksen peliriippuvuuteen."

Kummun toinen teos Karhun kuolema ilmestyi elokuussa 2010. Kummun mukaan teos on balladi täyttymättömästä rakkaudesta. Tammen sivuilla teosta kuvataan suomalais-ugrilaisen kansanperinteen jatkajaksi. Kummu lainaa Kari Sallamaan “Chant of Bear” -runoa Kaarina Kailon teoksesta Wo(men) and Bears- the Gift of Nature, Culture and Gender Revisited (Ianna Publications, 2008): "no one who loves the bear can hold him back for long".

Omaelämäkerrallisessa romaanissa Lasteni tarina (Tammi 2014) Kummu kuvaili keskoskaksostensa syntymää ja perheen syöksyä tämän jälkeen. Teosta on luonnehdittu dokumentaariseksi romaaniksi ja se herätti laajalti keskustelua äitiyden tabuista.

Kummun tuotantoa on käännetty ruotsiksi, viroksi, saksaksi ja venäjäksi.

Tuotanto ja julkaisut

Romaanit

Lastenkirjat

Näytelmät ja käsikirjoitukset

Muut

Palkintoehdokkuudet

Tunnustukset

Lähteet

  1. 1 2 Kummu, Essi Kirjasampo.fi. Viitattu 7.11.2021.
  2. ↑ Essi Kummu haastattelussa Prosak-klubilla Kirjastokaista.fi. 16.3.2010. Viitattu 7.11.2021.
  3. ↑ Majander, Antti: Silmitön surmaaja saa sielun HS.fi. 10.9.2006. Viitattu 7.11.2021.
  4. ↑ Kaisu Mikkola: Parnasso 4/2006
  5. ↑ http://www.tammi.fi/kirjailijat/kirjailija/225 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Kantokorpi, Mervi: Essi Kummu kuvaa äidiksi varttumisen vaikeutta Helsingin Sanomat. 16.10.2014. Viitattu 11.9.2024.
  7. ↑ Kati Teirikko: Keskosvauvojen äiti yllättyi kipeistä tunteistaan yle.fi. 20.8.2014. Viitattu 10.9.2024.
  8. 1 2 3 4 5 6 7 Essi Kummu Tammi. Viitattu 7.11.2021.
  9. ↑ Ohitusharjoituksia Tammi. 7.8.2026. Viitattu 2.4.2026.
  10. ↑ Haavoista kirjoittamisen vuosi Botnia-palkintoehdokkaissa 18.10.2024. Oulun kirjailijaseura. Arkistoitu 22.12.2024. Viitattu 20.10.2024.
  11. ↑ Valtion taiteilija-apuraha 311 taiteilijalle 16.7.2021. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 20.10.2024.

Aiheesta muualla