| Ever Anderson | |
|---|---|
Ever Anderson vuonna 2024. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ever Gabo Anderson |
| Syntynyt | 3. marraskuuta 2007 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä, malli |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 2016– |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Ever Gabo Anderson (s. 3. marraskuuta 2007 Los Angeles Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli. Hänet tunnetaan nuoren Natasha Romanoffin roolista vuoden 2021 elokuvassa Black Widow ja hän näyttelee pääosaa Wendy Darlingina vuoden 2022 elokuvassa Peter Pan ja Leena.
Everin äiti on näyttelijä Milla Jovovich ja isä on ohjaaja Paul W. S. Anderson. Hänellä on kaksi nuorempaa siskoa. Hän on venäläistä ja serbialaista syntyperää äitinsä kautta ja englantilaista syntyperää isänsä kautta.
Everin vanhemmat yrittivät estää häntä ryhtymästä näyttelelijäksi, mutta häntä ei saatu luopumaan haaveestaan. Yhdeksänvuotiaana hän oli Vogue Bambini -lehden kannessa, jonka kuvasi Ellen von Unwerth. Hänet ovat myös kuvanneet Karl Lagerfeld, Mikael Jansson ja Peter Lindbergh.
Hänen ensimmäinen elokuvaesiintymisensä oli Resident Evil: The Final Chapter (2016), jonka ohjasi hänen isänsä. Siinä hän näytteli nuorempaa Alicea, jota hänen äitinsä näyttelee aikuisena.
Maaliskuussa 2020 paljastettiin, että hän näyttelee nuorempaa versiota Natasha Romanoffista vuoden 2021 Marvel Cinematic Universe (MCU) -elokuvassa Black Widow sekä Leena Kultasta vuoden 2022 elokuvassa Peter Pan ja Leena.
Anderson harrastaa taekwondoa. Hän asuu Hollywood Hillsin naapurustossa Los Angelesissa Kaliforniassa. Äidinkielensä, englannin, venäjän ja japanin, lisäksi hän osaa myös ranskaa.lähde?