
Evitskog on kylä Kirkkonummen luoteisosassa, lähellä Siuntiota. Vuonna 2011 kylässä oli 705 asukasta. Asukkaista vajaa puolet on ruotsinkielisiä.
Kylä sijaitsee noin 30 km Helsingistä ja 11 km Kirkkonummen keskustasta. Lähimpään kauppaan Lapinkylässä on noin 6 kilometriä. Kauppa oli suljettu vuonna 2018, mutta on taas auki seitsemänä päivävä viikossa. Evitskogilaiset oppilaat käyvät joko suomenkielistä koulua Veikkolassa tai ruotsinkielistä Sjökullassa.
Nimi Evitskog on muodostettu miehennimestä Ö(dh)vidher ja ruotsinkielisestä metsää tarkoittavasta skog-sanasta. Sama miehennimi esiintyy myös kylännimessä Övitsby Siuntiossa. Evitskogille ehdotettiin 2010-luvun taitteessa suomenkielistä nimeä Hievala, mutta hankkeesta on luovuttu.
Kylässä toimii Kirkkonummen vanhin vapaaehtoinen palokunta, Evitskog FBK, joka on perustettu 1931. Palokunnantalo on myös näyttävä maamerkki. Nuorisoseurantalo Övidsborg on 1930-luvulta, se on Kirkkonummen suurin seuraintalo. Nuorisoseurassa on 260 jäsentä. Marttakerho on perustettu 1908.
Evitskogissa sijaitsee myös Storträsketin uimaranta, jossa Kirkkonummen kunta järjestää kesäisin uimakouluja.
Evitskog valittiin vuoden uusmaalaiseksi kyläksi 1992.
Syksyllä 2015 Evitskogiin avattiin tilapäinen vastaanottokeskus, johon majoitettiin 260 turvapaikanhakijaa. Vastaanottokeskus perustettiin KN-keskuksen tiloihin, joka oli aiemmin majoittanut lähinnä virolaisia komennusmiehiä. Rakennus on alkujaan rakennettu 1970-luvulla Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK:n koulutuskeskukseksi.
Arttu Wiskari laulaa kappaleellaan Mökkitie: ”– – Kesä loppui, ja mulle kerrottiin / ei tule enää reissuja Evitskogiin – –”. Wiskari on kuitenkin kertonut, ettei hänellä eikä hänen perheellään ole ollut mökkiä Evitskogissa.
Viktor Hurmio & Fetknopparna -yhtyeen samannimisellä albumilla (Evitskog Records, 1983) on laulu nimeltä ”Evitskog”. Laulusolisti, oikealta nimeltään Roland Rantschukoff, on kotoisin Evitskogista. Viktor Hurmio & Fetknopparna oli 1980-luvun alkupuolella suosittu suomenruotsalaisen nuorison keskuudessa.
Evitskogista ovat kotoisin myös näyttelijä Svante Martin ja vuoden 2011 euroviisufinalisti Paradise Oskar eli laulaja-lauluntekijä Axel Ehnström.