| For Monkeys Millencolin | ||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | tammikuussa 1997, Unisound-studiot, Örebro | |
| Julkaistu | 20. huhtikuuta 1997 | |
| Tyylilaji | punk skate punk pop-punk ska punk | |
| Kesto | 30.26 | |
| Levy-yhtiö | Burning Heart Records | |
| Muut kannet | ||
Albumin takakansi | ||
| Listasijoitukset | ||
| ||
| Millencolinin muut julkaisut | ||
| Life on a Plate 1995 |
For Monkeys 1997 |
The Melancholy Collection 1999 |
For Monkeys on ruotsalaisen Millencolin-yhtyeen kolmas studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1997. Albumi edustaa musiikilliselta tyyliltään skate punkia, punkia, ska punkia ja pop-punkia.
Kappaleista ”Lozin’ Must” ja ”Twenty Two” on tehty singlet, tosin jälkimmäinen julkaistiin vain Australiassa.
For Monkeys äänitettiin tammikuussa 1997 Unisound-studioilla, Örebrossa. Järjestelystä vastasi Dan Swanö. Tuottajaksi merkittiin ”The Songdoctors”.
Albumin sävellystyö on yhtyeen edellisten albumien tapaan pääasiassa laulaja-basisti Nikola Sarcevicin käsialaa. Albumin kahdestatoista kappaleesta yhdeksän on hänen omaa käsialaansa, ja loput kolme kitaristi Mathias Färmin käsialaa. Kitaristi Erik Ohlsson ja rumpali Fredrik Larzon eivät osallistuneet kappaleiden tekoon.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Aloituskappale ”Puzzle” edustaa pop-punkia. Kappaleessa kerrotaan For Monkeys -albumin nauhoituksista. ”Puzzlea” seuraa nopeatempoinen ”Lozin' Must”, jossa kerrotaan hulluksi tulemisesta. Se edustaa punk rockia. ”Lozin' Mustia” seuraa ska punkia edustava ”Random I Am”, jossa kerrotaan turhautumisesta ja siitä selviämisestä. ”Random I Amia” seuraa nopeatempoinen punk rock-kappale ”Boring Planet”, joka kertoo miehestä, jonka mielestä kaikki on tylsää ja mikään ei yllätä. ”Boring Planetia” seuraa ska punkia edustava ”Monkey Boogie”, joka alkaa urkuintrolla. ”Monkey Boogieta” seuraa punk rockia edustava ”Twenty Two”, jossa kerrotaan miehestä, joka on heittänyt elämänsä hukkaan kaksikymmentäkaksivuotiaana.
Seitsemäs kappale on hidasta pop-punkia edustava ”Black Gold”, jossa kerrotaan jalkapallosta. ”Black Goldia” seuraa nopeatempoinen punk rock-kappale ”Trendy Winds”, jonka sanoituksissa kerrotaan niskuroijan kaltaisesta henkilöstä, joka ei tarvitse keneltäkään apua elämänsä suunnan näyttämiseen. ”Trendy Windsia” seuraa ”Otis”, joka edustaa pop-punkia. Kappaleen sanoituksissa kerrotaan siitä, että kaikella on aikansa ja että kaikilla on oma tiensä kuljettavana. ”Otisia” seuraa nopeatempoinen ”Light’s Out”, jonka sanoituksissa kerrotaan vihaisesta henkilöstä, joka muistelee hänen synkkiä päiviänsä. ”Light’s Outia” seuraa ska punkia edustava ”Entrance at Rudebrook”, jossa kerrotaan miehestä, joka katsoo ajassa taaksepäin vanhoihin hyviin päiviin. Levyn päätöskappaleena toimii nopeatempoinen punk rock-kappale ”Lowlife”, jossa kerrotaan ajatusten hankaluuksista ja niiden kanssa elämisestä.
For Monkeys on saanut osakseen kohtalaista listamenestystä Pohjoismaissa; se ylsi yhtyeen kotimaassa Ruotsissa parhaimmillaan sijalle 17 pysyen listalla yhteensä 8 viikkoa. Albumi sai listamenestystä myös Suomessa ja Norjassa; Suomessa albumi ylsi parhaimmillaan listan sijalle 27, pysen listalla yhteensä 4 viikkoa. Norjassa se ylsi parhaimmillaan listan sijalle 36, pysyen listalla yhteensä kolme viikkoa.
For Monkeys on saanut hyviä arvioita arvostelijoilta; allmusic.com -sivuston arvostelija antoi albumille kolme tähteä viidestä. Myös sputnikmusic.com -sivuston arvostelija antoi albumille hyvän arvion; hän antoi albumille neljä ja puoli tähteä viidestä ja kommentoi albumin olevan ”mainiota työtä”.
Rateyourmusic.com -sivuston käyttäjät antoivat albumille arvosanaksi 3,20 viidestä.
For Monkeys -albumista on otettu ainakin kaksi painosta, joista kummatkin vuonna 1997 CD:lle. Albumi julkaistiin Ruotsissa 20. huhtikuuta 1997 ja Yhdysvalloissa 20. toukokuuta 1997.
| Formaatti | Valtio | Levy-yhtiö ja tunnus | Julkaistu |
|---|---|---|---|
| CD | Burning Heart BHR 056 | 1997 | |
| CD | Burning Heart 86503-2 | 1997 |
| ”Lozin’ Must” (1995, Burning Heart Records) |
|
| ”Twenty Two” (1996, Burning Heart Records) |
|