| Fushigi Yuugi | |
|---|---|
| ふしぎ 遊戯 (Fushigi Yūgi) | |
| Genre | komedia, draama |
| Manga | |
| Tekijä | Yuu Watase |
| Julkaisija | Shogakukan |
| Sarjajulkaisulehti | Shōjo Comic |
| Ensimmäinen painatus | Toukokuu 1992 – Heinäkuu 1996 |
| Kirjojen lukumäärä | 18 |
| TV-anime | |
| Ohjaaja | Hajime Kamegaki |
| Studio | Studio Pierrot |
| Lähetyskanavat | Animax, TV Tokyo |
| Alkuperäinen lähetyskierros | 6. huhtikuuta 1995 – 28. maaliskuuta 1996 |
| Jaksojen määrä | 52 |
Fushigi Yuugi (jap. ふしぎ 遊戯, Fushigi Yūgi) on Yuu Watasen käsikirjoittama ja piirtämä mangasarja, jota julkaistiin vuodesta 1992 vuoteen 1995 Shōjo Comic -lehdessä. Sarja julkaistiin suomeksi 18 osassa vuosina 2007–2008 kustantajanaan Egmont kustannus.
Sarjasta on tehty animesovitus, jonka on ohjannut Hajime Kamegaki. Anime esitettiin televisiossa vuosina 1995–1996. Animessa on 52 jaksoa.
Alun perin Watase teki mangasta kolmentoista kirjan pituisen, mutta sen saaman suuren suosion vuoksi hän piirsi vielä viiden kirjan pituisen jatkon. Erilliseksi sarjaksi Watase kirjoittaa sarjaa Genbu Kaiden, joka pohjautuu Genbun neidon, Takiko Okudan, tarinaan. Tarina on rakenteeltaan samankaltainen kuin Miakan tarina ja Takikon kohtaloa sivutaan myös Fushigi Yuugissa. Sarja on kesken Watasen huonon terveydentilan vuoksi.
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: juonesta pitäisi kertoa vain tiivistelmä pääkohdista, artikkelissa pitäisi keskittyä enemmän tuotantoon |
Yhdeksättä luokkaa käyvät ystävykset Miaka Yuuki ja Yui Hongo löytävät kirjaston kielletyltä osastolta Neljän jumalan maailmankaikkeuden kirja -nimisen kirjan, joka imaisee heidät keskiaikaista Kiinaa muistuttavaan maailmaan. Siellä he joutuvat ihmiskauppiaiden käsiin, mutta heidät pelastaa komea nuori mies. Pian vain Yui palaa takaisin kirjastoon. Miaka luulee, että Yui on kidnapattu ja epäilee sitä komeaa nuorta miestä. Myöhemmin kuitenkin Miakalle selviää, että hän ei ole syyllinen ja lähtee miehen matkaan. Kun Yui huomaa palanneensa, hän näkee saman kirjan yhä lattialla ja alkaa lukea sitä. Hän huomaakin, että kirjassa kuvaillut tapahtumat ovat aivan samat kuin mitä hänelle ja Miakalle tapahtui, ja on pian taas toisessa maailmassa. Miaka tapaa taas hänet ja Yuin pelastaneen pojan, Tamahomen.
Miakalle selitetään, että legendan mukaan maan ollessa kaaoksessa sinne ilmestyy tyttö toisesta maailmasta, joka kokoaa kaikki Suzakun seitsemän tähteä: Tamahomen, Hotohorin, Nurikon, Chirikon, Tasukin, Mitsukaken ja Chichirin. Palkkioksi Suzakun neito saa kyvyn toteuttaa jokaisen toiveensa. Miaka päättää ryhtyä Suzakun neidoksi. Nakagon mukaan Suzaku hyväksyy kantajakseen vain neitsyyn puhtaan ruumiin ja siksi Nakago yrittää moneen otteeseen raiskata Miakaa, muttei onnistu millään kertaa.
Miaka on ihastunut Tamahomeen, mutta tämä sanoo, ettei välitä Miakasta (vaikka se ei olekaan totta, sillä perheensä vuoksi Tamahome on oppinut kieltäytymään). Lisäksi maan keisari Hotohori pitää Miakasta, mutta Miaka ei hänestä. Romantiikan lisäksi sarjassa käsitellään myös jonkin verran perhesuhteita: Miakan vanhemmat ovat eronneet ja hänen äitinsä painostaa häntä Tokion kovatasoisimpaan lukioon, jonne tyttö ei itse haluaisi mennä.
Mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä surullisemmaksi ja kauheammaksi muuttuu maailma, jossa Nakago, Seiryun tähti, on lähes voittamaton. Kun Suzakun tähdet ovat koossa, pidetään Suzakun kutsumisseremonia. Selviää, että Seiryun tähti, Amiboshi, on esittänyt Chirikoa. Suzakun neito ja tähdet lähtevät etsimään kahden muun maan, Genbun ja Byakkon, Shinzahoja, joilla Suzaku voidaan kutsua. Seiryun väellä on myös sama tavoite ja syntyy sota siitä, kumpi ehtii ensin. Yksi kerrallaan Suzakun tähdet kuolevat.
Todellisessa maailmassa Miakan isoveli Keisuke ja hänen ystävänsä Tetsuya seuraavat tapahtumia kirjaa lukien ja samalla selvittäen sen salaisuuksia ja sitä, miksi sen kääntänyt japanilainen tappoi tyttärensä ja itsensä.
Lopulta Nakago saa varastettua Genbun ja Byakkon Shinzahot Suzakun tähdiltä ja Yui kutsuu Seiryun. Hänen ensimmäinen toiveensa on, että Suzaku häviää eikä anna enää voimia Suzakun tähdille. Hänen toinen toiveensa on palata omaan maailmaansa yhdessä Miakan kanssa. Tamahome kuitenkin joutuu myös nyky-Tokioon pidettyään Miakasta tiukasti kiinni. Myös Nakago ilmestyy Yuin ja Miakan maailmaan Yuille antamansa korvakorun ja Tomon illuusioita luovan simpukan avulla. Yui uskoo Miakaa, kun tämä kertoo Nakagon pettäneen hänet. Käydään lopputaistelu, jossa Suzakun tähdet ovat vielä kerran mukana.
Kursiivi: Yuu Watase itse kuvailee näin