| Geoff Johns | |
|---|---|
Geoff Johns vuonna 2011. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. tammikuuta 1973 |
| Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
| Taiteilija | |
| Ala | sarjakuvat |
| Kuuluisimpia töitä | Salama JSA Teinititaanit Vihreä Lyhty Blackest Night |
| Aiheesta muualla | |
| www.madghostproductions.com | |
Geoff Johns (s. 25. tammikuuta 1973 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen sarjakuvakäsikirjoittaja sekä elokuva- ja televisiotuottaja. Hän toimi vuosina 2016–2018 DC Comicsin presidenttinä ja luovana johtajana.
Johns teki ensimmäisen käsikirjoituksensa sarjakuviin vuonna 1999 DC Comicsin Star-Spangled Comicsiin. Sittemmin hän on työskennellyt DC:n sarjakuvien parissa. Pääosin Johns on käsikirjoittanut Teräsmiehen, Salaman, Vihreän Lyhdyn ja Teinititaanien sarjakuvia. Hänet tunnetaan myös työstään The WB/The CW:n televisiosarjojen Smallville, Arrow ja The Flash parissa.
Toukokuussa 2016 Johns nimitettiin johtamaan DC:n sarjakuviin perustuvien elokuvien tuotantoa Warner Brosin uudessa DC Films -yksikössä yhdessä Jon Bergin kanssa.
2000-luvun alussa Johns käsikirjoitti myös Marvelille muutamia sarjakuvia, kuten Kostajat, Ultimate X-Men ja minisarjakuvan Morlokeista.