Georgius Martinuzzi

Georgius (unk. György, kroat. Juraj, rom. Gheorghe) Martinuzzi (1482 Kamičak, Dalmatia – 16. joulukuuta 1551 Alvinc [Vințu de Jos], Transilvania) oli kroatialais-unkarilainen roomalaiskatolinen piispa, kardinaali ja poliittinen vaikuttaja, Unkarin kuningas János Szapolyain ja hänen poikansa tukija.

Suku ja nimet

Georgius Martinuzzin isä oli kroatialainen aatelismies Grgur Utješinović (sukunimi esiintyy eri lähteissä useissa eri muodoissa: Utiesenovic, Utyeszenics, Utissenoviski, Wisenowiski), joka kaatui taisteluissa turkkilaisia vastaan. Hänen äitinsä oli venetsialaisesta Martinuzzien suvusta, ja arvostuksesta äitiään ja tämän sukua kohtaan – etenkin enoaan, joka oli katolinen piispa – hän mieluummin käytti tämän sukunimeä (latinalaistetussa muodossa Martinuzius). (Toisten lähteiden mukaan hänen äitinsä olisi ollut kroatialaista Martinuševićin aatelissukua.) Unkarilaisessa historiankirjoituksessa hänet tunnetaan nimellä Fráter György tai György barát (’veli Yrjö’).

Elämä

Martinuzzi päätyi jo kahdeksanvuotiaana poikana János Corvinuksen, kuningas Matias Corvinuksen aviottoman pojan, palvelukseen Hunyadin linnaan. Vietettyään siellä yli kymmenen vuotta hän siirtyi vähäksi aikaa unkarilaisen ylimyksen István Szapolyain lesken Hedvigin palvelukseen. Vuonna 1504 hän meni Budan lähellä sijaitsevaan pauliinien luostariin, missä hänen lahjakkuutensa herätti munkkien huomion. Hän sai opiskella filosofiaa ja teologiaa, sai pappisvihkimyksen, ja hänestä tuli luostarin priori ensin Puolan Częstochowaan, sitten Unkariin Sajóladiin Egerin lähistölle.

Sajóladissa Martinuzzi tapasi vuonna 1527 János Szapolyain, joka taisteli Unkarin kruunusta Itävallan Ferdinand Habsburgilaisen kanssa ja oli hävityn taistelun jälkeen pakenemassa Ferdinandin joukkoja. Szapolyai oli tavannut Martinuzzin aikoinaan äitinsä luona ja pyysi tätä palvelukseensa. Szapolyain avustajana Martinuzzista tuli tärkeä poliittinen vaikuttaja. Hän hankki Szapolyaille tukijoita ja rahoitusta ja kokosi armeijan, joka vuonna 1528 voitti Ferdinandin joukot. Vuonna 1529 Szapolyai saapui Budaan, nimitti Martinuzzin kuninkaalliseksi neuvonantajaksi ja vuonna 1534 Nagyváradin piispaksi (nimityksen tosin paavi vahvisti vasta viisi vuotta myöhemmin).

Szapolyai kuoli 1540, jättäen jälkeensä nuoren lesken Isabella Jagellonican ja pojan, János Zsigmondin, joka oli syntynyt vain yhdeksän päivää ennen isänsä kuolemaa. Martinuzzi nimettiin yhdeksi János Zsigmondin holhoojista. Szapolyai ja Ferdinand olivat aiemmin tehneet sopimuksen, että tuolloin vielä lapsettoman Szapolyain kuoltua Unkarin kruunun perisi Ferdinand. Szapolyain kuoltua holhoojat kuitenkin julistivat ja kruunauttivat pienen János Zsigmondin Unkarin kuninkaaksi. Osmanien valtakunnan sulttaani Suleiman I saapui Unkariin ja otti suuren osan maasta hallintaansa. Hän asettui János Zsigmondin suojelijaksi ja antoi Isabellan vasallinaan hallita Transilvaniaa Martinuzzin avustuksella.

Leskikuningatar Isabellan ja Martinuzzin välit olivat kireät ja epäluuloiset, ja Martinuzzin itsevaltaista toimintaa vastustivat myös monet unkarilaiset ylimykset. Martinuzzi alkoi salaa neuvotella Ferdinandin kanssa ja valmisteli sopimuksen, johon Isabella painostettiin suostumaan. Sen mukaan Isabella ja hänen poikansa lähtivät Transilvaniasta 1551, luopuivat vaatimuksesta Unkarin kruunuun ja saivat korvaukseksi Oppelnin (Opole) ja Ratiborin (Racibórz) herttuakunnat Puolasta. Martinuzzista puolestaan tuli Esztergomin arkkipiispa ja kardinaali.

Samaan aikaan Martinuzzi oli salaa neuvotellut myös Suleimanin kanssa onnistuen jonkin aikaa hämäämään tätä ja pitämään suunnitelmansa salassa. Ferdinand lähetti kenraali Castaldon joukkoineen Transilvaniaan valvomaan Isabellan kanssa tehdyn sopimuksen toteutumista ja ottamaan haltuunsa Unkarin pyhän kruunun. Kuultuaan tästä sulttaani Suleiman lähetti paikalle uuden armeijan, Castaldo taas alkoi epäillä, että Martinuzzi oli salaa liitossa osmanien kanssa, ja sai Ferdinandilta ohjeet toimia Martinuzzin suhteen niin kuin parhaaksi näkisi. Joulukuun 16:nnen iltana tai joulukuun 17:nnen vastaisena yönä 1551 Castaldon käskyläiset murhasivat Martinuzzin tämän linnassa Transilvanian Alvincissä. Hänen ruumiinsa haudattiin Gyulafehérvárin Pyhän Mikaelin tuomiokirkkoon vasta 25. helmikuuta 1552.

Martinuzzin murha nostatti suuren kohun, ja Ferdinandin ja Castaldon puolusteluista huolimatta paavi Julius III erotti kirkon yhteydestä murhaajat ja murhan toimeksiantajat. Vuonna 1555 tämä tuomio kuitenkin peruttiin, kun paavin nimittämä tutkijalautakunta oli kolme vuotta selvitellyt asiaa, kuulustellut todistajia ja perehtynyt Ferdinandin teettämään 87-kohtaiseen syytöskirjelmään Martinuzzia vastaan.

Martinuzzi on jäänyt historiaan etenkin poliittisena toimijana, mutta hän oli myös kirkollinen vaikuttaja, joka pyrki estämään protestantismin leviämistä. Transilvaniassa, missä suuri osa paikallisista mahtimiehistä oli reformoituja protestantteja, tämä osoittautui kuitenkin lähes mahdottomaksi.

Lähteet