Giovanni Crosetto

Giovanni Crosetto vuonna 2024

Giovanni Crosetto (s. 12. elokuuta 1990 Savigliano, Piemonte) on italialainen poliitikko ja europarlamentaarikko. Hän edustaa Italian veljet -puoluetta, ja Euroopan parlamentissa hän kuuluu Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään.

Liike-elämässä konsulttina työskennellyt Crosetto lähti politiikkaan osaksi setänsä Guido Crosetton ansiosta, joka oli Italian veljien perustajia ja on ollut Melonin hallituksen puolustusministerinä. Euroopan parlamenttiin hänet valittiin vuoden 2024 vaaleissa, tätä ennen hän oli ollut Torinon kaupunginvaltuutettu. (Vaalikampanja, jonka julisteissa näkyi vain sukunimi Crosetto, tuotti hänelle pilkkanimen nipote d’Italia, ’Italian veljenpoika’.)

Crosetton katsotaan kuuluvan puolueensa liberaalimpaan siipeen, ja hän on saanut julkisuutta tuomitsemalla puolueensa piirissä nähdyt avoimen uusfasistiset ulostulot kuten fasistitervehdykset. Esimerkiksi ympäristökysymyksissä hän kuitenkin noudattaa tiukasti puolueensa linjaa.

Lähteet

  1. ↑ Etusivu | Giovanni CROSETTO | Parlamentin jäsenet | Euroopan parlamentti www.europarl.europa.eu. 12.8.1990. Viitattu 3.11.2026.
  2. ↑ Europee, in corsa per Fdi c'è anche Giovanni Crosetto: il nipote del ministro che condanna Acca Larentia e combatte i "fratellini" torinesi Il Fatto Quotidiano. 8.5.2024. Viitattu 3.11.2026. (italiaksi)
  3. ↑ Vota (un) Crosetto alle Europee. Il nipote d'Italia scalda i motori Lo Spiffero. Viitattu 3.11.2026. (englanniksi)
  4. ↑ MEPs worth keeping an eye on in the next term EUobserver. 16.7.2024. Viitattu 3.11.2026. (englanniksi)