Haminan datakeskus on Googlen tytäryhtiö Tuike Finlandin Kymenlaakson Haminassa sijaitseva datakeskus, joka rakennettiin osittain entisen Summan paperitehtaan tiloihin. Datakeskuksen rakentaminen alkoi vuonna 2009, se otettiin käyttöön vuonna 2011. Keskusta on sittemmin laajennettu useaan otteeseen.
Datakeskus hyödyntää Suomenlahden merivettä jäähdytykseen vanhan tehtaan merivesitunnelin kautta.
Vuoden 2009 alussa Stora Enso ilmoitti myyneensä suljetun Summan paperitehtaan toimitilat Googlelle 40 miljoonalla eurolla. Google rakensi tehtaaseen datakeskuksen, joka valmistui keväällä 2011. Se otettiin käyttöön syyskuussa 2011. Google ilmoitti elokuussa 2012 laajentavansa palvelintiloja, ja ottamalla käyttöön toisen hallin. 150 miljoonan euron hintaisen rakennustyön oli määrä kestää puolitoista vuotta.
Vuonna 2020 alueelle oli investoitu noin 800 miljoonaa euroa ja siellä toimi viisi Googlen palvelinkeskusta, jotka työllistivät 350 henkilöä. 1,2 miljardin euron jatkoinvestoinnin ja kuudennen palvelinkeskuksen odotettiin valmistuvan 2021. Google aikoi palkata uuteen palvelinkeskukseen 40–50 uutta työntekijää.
Vuoteen 2024 mennessä Google oli laajentanut datakeskusta kuusi kertaa ja investoinut yhteensä 4,5 miljardia euroa. Seitsemäs laajennus, arvoltaan miljardi euroa, käynnistyi vuonna 2024. Laajennuksen valmistuttua Googlen henkilöstömäärä Haminassa nousee noin 500:aan.
Googlen Muhoksen datakeskushankkeen epäselvyydet nostivat Haminan laajennuksen tunnistetuille liito-oravan reiteille kohdistuneet luvattomat hakkuut julkiseen keskusteluun syksyllä 2026.
Googlen tytäryhtiö Tuike hakkasi vuosina 2018–2019 metsää yhteensä 1,3 hehtaarin alueelta, johon sillä ei ollut lupaa. Yhtiö kaatoi myös liito-oravien kulkuyhteyksinä ja ravintoalueina toimineita puistokäytäviä. Hakkuut osoittava karttaliite oli salattu yhtiön pyynnöstä Kaakkois-Suomen ely-keskuksen kirjaamossa vuonna 2020 liike- ja ammattisalaisuutena. Lupa- ja valvontavirasto luovutti sen myöhemmin tietopyynnössä medialle.