Heather Graham

Heather Graham
Heather Graham Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2011.
Heather Graham Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Heather Joan Graham
Syntynyt29. tammikuuta 1970 (ikä 56)
Milwaukee, Wisconsin, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Näyttelijä
Aktiivisena 1984–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Heather Joan Graham (s. 29. tammikuuta 1970 Milwaukee, Wisconsin) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän aloitti uransa esiintymällä televisiomainoksissa ja hänen ensimmäiset isommat roolinsa olivat elokuvissa Ajokortti (1988) ja Drugstore Cowboy (1989). Myöhemmin hän esiintyi muun muassa televisiosarjassa Twin Peaks (1991) ja elokuvassa Boogie Nights (1997), joka toi hänelle runsaasti kehuja ja joka johti rooleihin komediaelokuvissa Koukkusormi (1999) ja Austin Powers – agentti joka tuuppasi minua (1999).

Sitemmin Graham on esiintynyt muun muassa elokuvissa Ei voi olla totta (2001), From Hell (2001), Mary (2005), Kauhea kankkunen (2009), At Any Price (2012), Horns (2013) ja They Will Kill You (2026) sekä televisiosarjoissa Tuho-osasto (2004) ja Californication (2014). Hänen debyyttiohjauksensa Half Magic sai ensi-iltansa vuonna 2018.

Graham on tunnettu erityisesti seksuaalisesti latautuneista rooleistaan, ja hänet on useasti äänestetty maailman seksikkäimpien ja kauneimpien näyttelijöiden ja ihmisten joukkoon. Hän on myöhemmin urallaan kommentoinut seksismiä, ja vuonna 2017 Me Too -kampanjan alkuaikoina hän kertoi elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin lähestyneen häntä asiattomasti.

Yksityiselämä

Grahamin isä oli töissä FBI:ssä, ja hänen äitinsä on ammatiltaan opettaja. Hänen nuorempi sisarensa on näyttelijä Aimee Graham. Siskokset saivat katolilaisen kasvatuksen. Graham on etääntynyt vanhemmistaan, ja kertonut, että medianäkyvyydestään huolimatta hän ei halua kommentoida perhesuhteitaan julkisesti. Graham on kertonut lapsuutensa olleen hankala.

Graham on seurustellut muun muassa James Woodsin, Adam Antin ja Heath Ledgerin kanssa. Vuodesta 2022 hän on seurustellut kiinteistösijoittaja ja lumilautailija John de Neufvillen kanssa.

Filmografia

Lähteet

  1. ↑ Birthdays The Modesto Bee, 29.1.2019, s. 2A. The Associated Press. (englanniksi)
  2. ↑ Heather Graham TV Guide. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  3. ↑ Vincent, Mal: 'Powers' Star Has Skated Well Past 'Boogie Nights' Role The Green Bay Press-Gazette, 17.6.1999, s. D-10. (englanniksi)
  4. 1 2 3 4 Seksismiä kommentoinut Heather Graham viettää synttäreitä – tältä 55-vuotias tähti näyttää nyt Episodi. 29.1.2025. Viitattu 28.4.2026.
  5. ↑ Raw, Timothy E: The spy who misunderstood me Cineoutsider. 29.1.2025. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Ford, Rebecca: Heather Graham's Directorial Debut Casts Angela Kinsey, Molly Shannon (Exclusive) The Hollywood Reporter. 4.6.2015. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  7. 1 2 3 Saner, Emine: ‘I stopped talking to my parents – and life opened up’: Heather Graham on family, ageing and ‘creepy’ film-makers The Guardian. 28.4.2025. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Lipworth, Elaine: Heather Graham: I'm a nerd. Sunday Magazine. 17.11.2012. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  9. ↑ Heather Graham - Peep Show. FHM. 10.12.2008. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  10. ↑ Interview: Heather Graham, actress The Scotsman. 4.4.2010. Viitattu 26.12.2014. (englanniksi)
  11. ↑ Sidewalks of New York : Interview With Heather Graham. Culture. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  12. ↑ Mansfield, Stephanie: The more risks, the more rewards. USA Weekend Magazine. 8.8.1999. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  13. ↑ Cover Story - Heather Graham: Rebel With a Cause Tribute. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  14. ↑ WHeather Graham backs British men after Gwyneth's barbs The Sydney Morning Herald. 23.8.2002. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  15. ↑ Who Is Heather Graham’s Boyfriend, John de Neufville & What Is His Instagram? Yahoo! Entertainment. 27.5.2025. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.