Henrik Solin (19. elokuuta 1848 Tampere – 8. heinäkuuta 1902 Varsova) oli suomalainen yritysjohtaja ja valtiopäivämies.
Solinin vanhemmat olivat kauppias Adolf Henrik Lorens Solin ja Maria Henrika Fontell. Käytyään yläalkeiskoulun Solin tuli 16-vuotiaana Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n palvelukseen apumieheksi. Hänet lähetettiin sitten kauppakouluun Saksaan ja sieltä palattuaan hän oli työssä yhtiön konttorissa hoitaen muun muassa kirjeenvaihtoa. Solin nimitettiin yhtiön isännöitsijäksi 37-vuotiaana ja hän hoiti tehtävää 1885–1902. Myös muita Solinin perheen jäseniä oli yhtiön palveluksessa ja myöhemmin Henrik Solinin poika Arno Solin oli yhtiön toimitusjohtajana. Henrik Solinin toinen poika oli pankinjohtaja Edvard Solin.
Solin oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä 1881–1901 ja porvarissäädyssä Tampereen edustajana valtiopäivillä 1900. Hän kuoli sydänkohtaukseen ollessaan liikematkalla Varsovassa Puolassa.