

Herman Jean Joseph Richir (4. marraskuuta 1866 Bryssel – 15. maaliskuuta 1942 Bryssel) oli belgialainen taidemaalari. Hän maalasi mytologisia aiheita ja paljon muotokuvia. Hänen malleinaan olivat oman aikansa yläluokkaiset kuuluisuudet sekä Belgian kuningasperheen jäsenet. Hän teki myös litografioita jotka signeerasi nimellä "Hamner".
Richir aloitti taideopintonsa Gustave Biotin ja Charles Hermansin oppilaana Sint-Joost-ten-Noden taidekoulussa. Sen jälkeen hän jatkoi opiskelua Brysselin kuninkaallisessa taideakatemiassa Jean-François Portaelsin oppilaana. Opintoja täydennettiin sekä filosofialla että kirjallisuudella.
Pariisin Salonkiin Richir osallistui vuosina 1889 ja 1892. Brysselin maailmannäyttelyssä vuonna 1897 oli esillä Richirin töitä. Vuonna 1889 pidetyssä Gentin triennaalissa oli mukana hänen työnsä "Ward Meulenbergin perhe". Kyseinen perhemuotokuva palkittiin kultamitalilla ja se takasi Richirin maineen erinomaisena muotokuvamaalarina. Samoihin aikoihin hän teki myös nykyään unohtuneita maisemamaalauksia Limburgissa ja Kempenissä. Maalausmatkat hän teki ystävänsä taidemaalari Emile van Dorenin kanssa.
Vuonna 1900 Richir nimitettiin Brysselin taideakatemian piirustuksenopettajaksi. Viittä vuotta vuotta myöhemmin hänestä tuli maalaustaiteen professori ja hän hoiti virkaa vuoteen 1927 saakka.
Taideopettajana Richir halusi torjua oppilailtaan uuden taidesuuntauksen, impressionismin. Sen sijaan hän painotti ekspressiivistä värien käyttöä, runsaita värisävyjä, valoa ja hienosti käsiteltyjä materiaaleja. Lisäksi hän halusi, että maalaus herättää sen katsojassa tunteita eikä nopeita vaikutelmia. Oppilaisiinsa hänen onnistui tehdä vaikutus käymällä heidän kansaan keskustelua, eikä vain sanelua sitä mitä pitää tehdä. Impressionistien sijaan hän kehotti oppilaitaan olemaan symbolisteja. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat muiden muassa Louis Buisseret ja Léon Navez jotka muodostivat myöhemmin Nervia-nimisen taiteilijaryhmän.
Richir teki uransa aikana arviolta 400 maalausta. Niitä on belgialaisissa museoissa, Sydeneyn, Budapestin ja Barcelonan taidemuseoissa sekä yksityiskokoelmissa. Osa hänen maalauksistaan katosi toisen maailmansodan aikana.