Hipponion

Hipponion
Ἱππώνιον
Vibo Valentia
Hipponion kaupunginmuurien jäänteitä.
Hipponion kaupunginmuurien jäänteitä.
Sijainti

Hipponion
Koordinaatit 38°41′08″N, 16°06′35″E
Valtio Italia
Paikkakunta Vibo Valentia, Vibo Valentia, Calabria
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 600-luku eaa.–
Kulttuuri antiikki
Alue Suur-Kreikka / Bruttium, Regio III Lucania et Bruttii, Italia
Aiheesta muualla

Hipponion Commonsissa

Hipponion (m.kreik. Ἱππώνιον, Hippōnion, myös Ἱππώνειον, Hippōneion, Εἰπώνιον, Eipōnion; lat. Hipponium, Hippo), roomalaisella kaudella Vibo Valentia (lat., myös Vibona Valentia; m.kreik. Οὐιβῶν(α) Οὐαλεντία, Ūibōn(a) Ūalentia), oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Suur-Kreikassa eli Magna Graeciassa nykyisen Italian alueella. Se sijaitsi nykyisen, antiikin aikaisen kaupungin mukaan nimetyn Vibo Valentian kaupungin paikalla.

Hipponion oli alun perin kreikkalainen siirtokunta, joka oli myöhemmin paikallisen bruttien heimon hallussa. Myöhemmin se kehittyi tavalliseksi roomalaiseksi kaupungiksi, joka oli seutunsa merkittävimpiä. Se oli merkittävä puutavaran viejä.

Maantiede

Hipponionin kaupunki sijaitsi Bruttiumin niemimaalla eli Italian niemimaan ”saappaankärjessä” lähellä sen länsirannikkoa eli Tyrrhenanmeren ja kaupungista nimensä saaneen Hipponioninlahden eli Terinanlahden (lat. Hipponiates/Terinaeus sinus, nyk. Santa Eufemian lahti, Golfo di S. Eufemio) rantaa. Kaupunki oli rakennettu jyrkkärinteiselle tasanteelle noin 500 metrin korkeuteen merenpinnasta laskettuna. Paikalta oli laaja näkymä merelle ja ympäröivälle tasangolle. Kaupungin akropolis sijaitsi oletettavasti nykyisessä Coltura del Castellossa. Hipponionin satama sijaitsi joko nykyisessä Bivonassa tai Vibo Marinassa (aiempi Porto Santa Venere); kumpikin sijaitsivat noin 4,5 kilometriä kaupungin paikasta pohjoiseen.

Hipponionista lounaaseen sijaitsivat Medma ja Metauros. Roomalaisella kaudella Hipponion sijaitsi tärkeällä valtatiellä, Via Popilialla, joka tuli pohjoisesta Via Appialta ja johti Bruttiumin läpi Sisiliansalmelle. Tiehen liittyvän, nykyisestä Pollasta löydetyn piirtokirjoituksen mukaan kaupunki sijaitsi 57 roomalaista mailia eli noin 84 kilometriä Consentiasta ja 51 mailia eli noin 75 kilometriä salmen rannan Ad fretum ad statuamista. Sen sijainti teki siitä kätevän pysähdyspaikan Sisiliaan matkaaville tai sieltä palaaville: esimerkiksi Cicero matkasi vuonna 44 eaa. meritse Eleasta (Veliasta) Hipponioniin (Viboon) ja sieltä Rhegionin (Rhegiumiin).

Hipponionin kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kooksi on arvioitu noin 120–200 neliökilometriä. Siihen kuului ainakin kaupungin ja rannikon välinen rannikkotasanko, jonka koko on noin 120 neliökilometriä, ja mahdollisesti kaupungin eteläpuolisia laaksoja. Hipponionin lähitasangot olivat kuuluisia kukkiensa moninaisuudesta ja kauneudesta, minkä vuoksi kaupungin kreikkalaiset siirtokuntalaiset pitivät paikkaa Persefonen eli roomalaisittain Proserpinan ryöstöpaikkana. Historioitsija Duris mainitsee myös, että kaupungin lähellä oli lähteiden kastelema ja poikkeuksellisen kaunis lehto, jossa sijaitsi paikka nimeltä ”Amaltheian sarvi”. Kaupungin läheisistä suurista Silan metsistä saatiin paljon puuta, mikä teki kaupungista merkittävän puutavaran viejän. Runoilija Arkhestratos, johon Athenaios viittaa, ylisti Hipponionin tonnikaloja, joita hän piti kaikkia muita herkullisempina.

Hipponionin kaupunginmuurien jäänteitä.

Historia

Arkaaiselta hellenistiselle kaudelle

Hipponion oli alun perin kreikkalainen siirtokunta, joka perustettiin arkaaisella kaudella Suur-Kreikan Lokroi Epizefyrioista Bruttiumin niemimaan vastakkaiselta puolelta käsin. Kaupungin perustamisajankohtaa ei tunneta. Erään teorian mukaan se olisi perustettu Sybariin vuonna 510 eaa. tapahtuneen tuhon seurauksena. Hipponionin sisarsiirtokunta Medma oli kuitenkin olemassa jo ennen 500-luvun puoliväliä eaa., ja nykyisin kummankin perustaminen ajoitetaan 600-luku eaa. lopulle.

Hipponionin lyömiä pronssirahoja.

Kaupungin nimeen saattaa sisältyä paikalla olleen varhaisemman asutuksen nimi, mutta nimelle ei ole voitu osoittaa mitään yhteyttä hevosiin (ἵππος, hippos). Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymejä Hippōniatēs (Ἱππωνιάτης), Hippōnieus (Ἱππωνιεύς), Eipōnieus (Εἰπωνιεύς) ja Weiponieus (Ϝειπονιεύς), myöhemmin latinaksi Hipponiates ja Vibonensis.

Kreikkalaiskauden kaupunki esiintyy vain harvoin antiikin ajan historiallisissa lähteissä. Se vaikuttaa kukoistaneen Syrakusan tyrannien suojeluksessa, ja olleen hyvin kehittynyt ja linnoitettu. Hipponion irrottautui emäkaupungistaan Lokroista vuonna 422 eaa. ja soti sitä vastaan yhdessä Medman kanssa, ja pyrki itsenäisyyteen menestyksekkäästi, mutta tätä kesti vain vähän aikaa. Vuonna 388 eaa. Hipponion osallistui muiden Italian kaupunkien kanssa Helleporoksen taisteluun Syrakusan tyranni Dionysioksen joukkoja vastaan, koska Lokroi oli liittoutunut hänen kanssaan. Dionysios valloitti ja tuhosi Hipponionin, siirrätti sen asukkaat Syrakusaan ja luovutti kaupungin alueet lokroilaisille.

Kymmenen vuotta myöhemmin eli 379 eaa., kun Karthago oli sodassa Syrakusan kanssa, karthagolaiset palauttivat Hipponionin sen alkuperäisille asukkaille, ja karkotetut palasivat sinne. Kaupunki ei kuitenkaan säilyttänyt itsenäisyyttään kauaa, sillä brutit nousivat menestyksekkäästi kreikkalaisia vastaan Dionysioksen valtakunnan tuhouduttua vuonna 356 eaa. Hipponion oli ensimmäisiä kreikkalaiskaupunkeja, jotka joutuivat heidän valtaansa, ja tämä ajoittuu jonnekin vuosien 356 ja 345 eaa. välille. Agathokles valloitti Hipponionin bruteilta hetkeksi vuonna 294 eaa., ja hän näyttää pitäneen sitä tärkeänä linnakkeena, sillä hän rakennutti sinne sataman tai meriaseman (ἐπίνειον, epineion), mutta hänen lähdettyään Hipponionista hänen jättämänsä varuskunta surmattiin ja brutit ottivat kaupungin takaisin.

Votiivifiguriineja Vibo Valentian Heran temppelistä.

Bruttien aikana Hipponion löi omaa pronssirahaa. Se sekä piirtokirjoitukset osoittavat kaupungin kukoistaneen heidän aikaan. Hipponion pysyi bruttien hallussa, kunnes koko Bruttiumin niemimaa tuli Rooman valtaan.

Roomalainen kausi

Tämän jälkeen kaupunkia ei mainita antiikin lähteissä vähään aikaan lukuun ottamatta sitä, että karthagolainen laivasto ryösti Vibonensis agerin vuonna 218 eaa. On huomionarvoista, ettei kaupungin nimeä mainita edes Hannibalin pitkäaikaisissa sotatoimissa Bruttiumin alueella toisen puunilaissodan aikana. Pian sodan jälkeen vuonna 192 eaa. sinne kuitenkin perustettiin roomalainen siirtokunta, johon sanotaan kuuluneen 3 700 jalkamiestä ja 300 ratsumiestä. Sitä johtivat triumvirit Quintus Naevius, Marcus Minucius ja Marcus Furius Crassipes. Jokainen jalkamies sai 15 auranalaa ja jokainen ratsumies 30 auranalaa maata.

Kaupunki otti nimekseen Valentia eli Vibo Valentia. Nimi Valentia esiintyy kaupungin lyömissä rahoissa sekä muun muassa Pollan piirtokirjoituksessa, kun taas nimi Vibo esiintyy yleisessä käytössä muutoin ilman Valentian lisänimeä. Vibo saattoi olla bruttien mukailu kreikkalaisesta nimestä Hipponion, ellei sitten (kuten aiemmin on mainittu) kyseessä ollut jo paikan kreikkalaisia edeltänyt nimi. Esimerkiksi Cicero käyttää kahdesti kaupungista nimeä ”Vibo”, mutta toisessa kohdassa kutsuu sen asukkaita ”valentineiksi”.

Liittolaissodan jälkeen Hipponion kirjattiin Aemilian tribukseen. Roomalaisajan kaupunkia hallitsivat quattuorvirit, jotka vastasivat neuvostolle. Kaupungilla oli oma rahapajansa ja se menestyi hyvin, ja siitä tuli yksi tämän Italian osan huomattavimmista kaupungeista. Agathokleen rakennuttamaa satamaa käytettiin Silan metsistä saadun puutavaran vientiin, ja samasta syystä sinne perustettiin laajoja telakoita laivanrakennusta varten. Cicero kutsuu sitä ylhäiseksi ja merkittäväksi municipiumiksi, ja Appianos mainitsee sen yhtenä niistä ”Italian kukoistavimmista kaupungeista”, joiden maita triumvirit lupasivat sotilailleen.

Rooman sisällissotien aikana kaupunki oli merkittävässä roolissa. Julius Caesarin ja Pompeiuksen sisällissodassa Caesar sijoitti osan laivastostaan Viboon, missä Cassius Longinus hyökkäsi sen kimppuun. Myöhemmin Octavianuksen ja Sextus Pompeiuksen sisällissodassa Vibosta tuli ensin mainitun päämaja ja tärkein meriasema. Turvatakseen kaupungin uskollisuuden Octavianus joutui vapauttamaan sen sotilailleen luvatusta maanjakosäännöstä.

Ei ole selvää, saiko kaupunki myöhemmin uuden siirtokunnan, sillä Liber coloniarum mainitsee nimen Vibonensis ager, mutta epäselvästi, eikä käy ilmi, oliko kyseessä siirtokunta vai ei. Kuitenkin piirtokirjoitukset osoittavat, että se säilyi läpi roomalaisen ajan kukoistavana municipiumina, ja kaikki maantieteilijät mainitsevat sen. Kaupungin nimi löytyy edelleen 300-luvun itinerariumeista.

Myöhempi historia ja kaivaukset

Nykyinen kaupunki on syntynyt antiikin aikaisen kaupungin paikalle keskiajalla 1200-luvulla ja tunnettiin alun perin nimellä Monteleone di Calabria. Se nimettiin uudelleen antiikin aikaisen kaupungin mukaan Vibo Valentiaksi vuonna 1928. Kaupungin arkeologiset kaivaukset alkoivat vuosina 1916–1917 ja 1921.

Rakennukset ja löydökset

Lattiamosaiikkia Hipponionista.
Orfilaisen kirjoituksen sisältävä kultainen levy Hipponionista.

Antiikin aikaisesta kaupungista on säilynyt vain vähän jäänteitä, koska paikalla on ollut myöhempää asutusta keskiajalta lähtien. Merkittäviin jäänteisiin lukeutuvat kaupunginmuurin säilyneet osat. Muurissa on havaittavissa neljä rakennusvaihetta, joista varhaisin ajoittuu 500–400-luvulle ja toinen 400–300-luvulle eaa. Muurin pituus oli noin kuusi kilometriä, ja se sulki sisäänsä noin 80 hehtaarin kokoisen alueen. Tästä varsinaisen tiheämmin rakennetun kaupunkialueen arvellaan olleen suunnilleen nykyisen kaupungin keskiaikaisen osan kokoinen eli noin 40 hehtaaria.

Muuria on kaivettu esiin parinsadan metrin matkalta. Muuri oli rakennettu suurista neliömäisistä kalkkikiviharkoista, ja sen keskimääräinen paksuus oli 2,8 metriä. Muurissa oli noin 40 metrin välein puolipyöreitä torneja, jotka oli rakennettu neliömäisille, noin 10 × 10 metrin kokoisille perustuksille. Kaupungin itäosa saattoi olla erotettu varsinaisesta kaupungista kaupunginmuurin sisäisellä poikkimuurilla.

Kaupungin alueella oli lukuisia pyhäkköjä, jotka sijaitsivat pääasiassa kaupungin tasanteen pohjois- ja itäsivuilla. Kaupungissa on ollut kultit ja näin oletettavasti myös pyhäköt ainakin Demeterille, Persefonelle, Athenelle, Zeukselle, Hermeelle ja Afroditelle sekä paikalliselle nymfi Pandinalle. Nykyiseltä Belvederen tai Telegrafon kukkulalta on löydetty 500-luvulle eaa. ajoitetun doorilaistyylisen peripteraalitemppelin jäänteet. Sen koko oli 37,5 × 20,5 metriä, ja siinä oli matala pronaos sekä lähes neliömäinen adyton tai opisthodomos. Sen kattoa koristi terrakottaverhous, mukaan lukien leijonanpäillä koristetut vesisyöksyt.

Toinen temppeli on löydetty nykyiseltä Cofinon kukkulalta. Se oli joonialaistyylinen ja ajoitetaan 400–300-luvuille eaa. Myös se oli peripteraalitemppeli ja sen koko oli 27,5 × 18,1 metriä. Sen lyhyt cella edelsi vain muodollista pronaosta. Kolmas temppeli on löydetty nykyisestä Coltura del Castellosta kaupungin oletetulta akropoliilla. Paikan löytöihin lukeutuvat temppelin perustukset, suuri määrä terrakottafiguriineja, sekä suurikokoisen, halkaisijaltaan 1,10 metrisen terrakottaisen gorgonin jäänteet.

Rannikolla nykyisessä Castello Bivonassa sijaitsi pyhäkkö, joka oli mahdollisesti omistettu Persefonelle. Kaupungin ympäristöstä on löydetty hautoja. Varhaisimmat 600–500-luvun eaa. nekropoliit on löydetty kaupungin länsipuolelta. Ne olivat alun perin muurien ulkopuolella mutta myöhemmin mahdollisesti sisäpuolella.

Lähteet

  1. ↑ Strabon: Geografika 6.256.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”53. Hipponion”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”HIPPONION later VIBO VALENTIA (until 1928 called Monteleone di Calabria) Italy”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 Smith, William: ”Hipponium”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  5. ↑ Hipponion/Vibo Valentia Pleiades. Viitattu 24.3.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Hipponion/Vibo Valentia (Magna Graecia) 33 Vibo Valentia - Ιππώνιον ToposText. Viitattu 24.3.2025. (englanniksi)
  7. 1 2 ”46 D4 Hipponion/Vibo Valentia”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. ↑ Mommsen, Theodor: Inscriptiones regni Neapolitani Latinae 6276.
  9. ↑ Cicero: Verrestä vastaan (In Verrem) 2.4.0; Cicero: Kirjeet Atticukselle (Epistulae ad Atticum) 16.6.
  10. ↑ Athenaios: Deipnosofistai 7.302.
  11. ↑ Strabon: Geografika 6.256; Pseudo-Skylaks: Periplus 4.12; Pseudo-Skymnos: Periodos Nikomedeelle 308.
  12. ↑ Athenaios: Deipnosofistai 12.542a.
  13. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 5.5.
  14. ↑ Polybios: Historiai 1.6.2; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 14.103–107; Dionysios Halikarnassoslainen, 19, fr. s. 2359, ed. Reiske.
  15. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.24.
  16. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 16.15; Strabon: Geografika 6.256.
  17. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 21.8; Exc. H. s. 491; Strabon: Geografika, 6.256.
  18. ↑ Hansen, Mogens Herman: Index of characteristics that indicate polis status of 541 communities not explicitly called polis in Archaic and/or Classical sources Copenhagen Polis Centre. Arkistoitu 15.10.2018. Viitattu 24.3.2025. (englanniksi)
  19. ↑ Livius: Rooman synty (Ab urbe condita) 34.53.1; 35.40.5–6.
  20. ↑ Livius: Rooman synty (Ab urbe condita) 21.51.
  21. ↑ Livius: Rooman synty (Ab urbe condita) 35.40 (lat.) (engl. käännös); Velleius Paterculus: Rooman historia (Historiae Romanae) 1.14.
  22. ↑ Cicero: Verrestä vastaan (In Verrem) 2.4.0, 5.16; Cicero: Kirjeet Atticukselle (Epistulae ad Atticum) 16.6.
  23. ↑ Cicero: Verrestä vastaan (In Verrem) 5.16
  24. ↑ Appianos: Sisällissota (Bellum civile) 4.3.
  25. ↑ Caesar, Julius: De bello civili 3.101.
  26. ↑ Appianos: Sisällissota (Bellum civile) 5.91, 5.99, 5.103.
  27. ↑ Appianos: Sisällissota (Bellum civile) 4.86.
  28. ↑ Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.5 s. 10; Klaudios Ptolemaios: Geografia 3.1.74; Pomponius Mela: De situ orbis 2.4; Itinerarium Antonini Augusti s. 111; Tabula Peutingeriana; von Orelli, Johann Kaspar: Inscriptionum Latinarum selectarum 3703; Mommsen: Inscriptiones regni Neapolitani 16, 26.

Aiheesta muualla