Horei-Ver (ven. Хорей-Ве́р) on taajama ja Horei-Verin maalaiskunnan keskus Zapoljarnyin piirissä Nenetsian autonomisessa piirikunnan eteläosissa Pohjois-Venäjällä.
Taajama sijaitsee Petšoran sivujoen Usan oikeanpuoleisen eli pohjoisen sivuhaaran Kolvajoen yläjuoksulla. Hieman alempana Kolvan varrella sijaitsee myös Horei-Verin maalaiskuntaan kuuluva öljyntuotantotaajama Harjaginski (eli Harjaga), joka on kuntakeskusta paremman, etelään Komin tasavallan Usinskiin johtavan maantien piirissä. Sen sijaan Horei-Veriin ei ole hyvää, ympärivuotisesti liikennöitävissä olevaa maantietä, joskin kärryteitä ja talviteitä käytetään jossain määrin. Puuttuvan tieyhteyden takia Nenetsian pääkaupunkiin Narjan-Mariin, joka on linnuntietä noin 215 kilometrin päässä, sujuu nopeiten pienkoneella (Antonov An-2 yhä käytössä) tai helikopterilla (esimerkiksi Mi-8) lentäen taajaman pohjoispuolella sijaitsevalta pienlentokentältä.
Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Horei-Verin maalaiskunnassa asui yhteensä 739 ihmistä. Kunnan väestöstä noin puolet on nenetsejä. Taajamassa on muun muassa koulu, kulttuurikeskus ja sairaala.