I-52

I-52
I-52.
I-52.
Aluksen vaiheet
Rakentaja Kuren laivastoarsenaali
Kölinlasku 18. maaliskuuta 1942
Laskettu vesille 10. marraskuuta 1942
Palveluskäyttöön 18. joulukuuta 1943
Poistui palveluskäytöstä 10. joulukuuta 1944
Loppuvaihe upotettu 24. kesäkuuta 1944
Tekniset tiedot
Uppouma 2 095 t (standardi)
2 564 t (pinnalla)
3 644 t (sukelluksissa)
Pituus 106,9 m (vesiraja)
108,5 m (kokonaispituus)
Leveys 9,3 m
Syväys 5,12 m
Koneteho 4 700 bhp (pinnalla)
1 200 shp (sukelluksissa)
Nopeus 17,7 solmua (pinnalla)
6,5 solmua (sukelluksissa)
Miehistöä 101
Aseistus
Aseistus 2 × 140 cm/40 tykkiä
2 × 25 mm ilmatorjuntatykkiä
6 × 53 cm torpedoputkea

I-52 (koodinimi Momi, "momipihta") oli keisarillisen Japanin laivaston C-luokan sukellusvene toisessa maailmansodassa. Yhdysvaltain laivaston lentokoneet upottivat sen kesäkuun lopussa 1944 Atlantin valtamerellä.

Valmistus

Alus tilattiin vuoden 1941 hankinnoissa Kuren laivastontelakalta, missä köli laskettiin 18. maaliskuuta 1942. Alus laskettiin vesille 10. marraskuuta ja otettiin palvelukseen 28. joulukuuta 1943.

Taustaa

Japanin ja Saksan välillä oli rahtilaivaliikennettä. Kun tämä kävi mahdottomaksi, tavaroita kuljetettiin rahtisukellusveneillä. Rahtia maiden välillä yritettiin kuljettaa sukellusveneillä viisi kertaa. Japanilainen sukellusvene I-8 onnistui pääsemään miehitettyyn Ranskaan ja takaisin Japaniin. Saksan laivaston sukellusvene U-511 pääsi Lorientista Penangiin Malakan niemimaalla.

Palvelus

Alus aloitti neitsytmatkansa 10. maaliskuuta 1944 Kuresta Sasebon kautta Singaporeen. Aluksen rahtina oli 9,8 tonnia molybdeenia, 11 tonnia volframia, 2,2 tonnia kultaa, kolme tonnia oopiumia ja 54 kiloa kahvia. Kulta oli maksu saksalaisesta optiikasta. Lisäksi matkalla oli 14 matkustajaa. Singaporessa alukseen kuormattiin 120 tonnia tinaa, 59,8 tonnia kautsua ja 3,3 tonnia kiniiniä, minkä jälkeen se jatkoi matkaansa Intian valtameren poikki Atlantille.

Japanin Saksan-laivastoattasea kontra-amiraali Hideo Kojima ilmoitti 6. kesäkuuta alukselle Normandian maihinnoususta, minkä vuoksi sen määränpää vaihdettiin Norjaan. Alukselle ilmoitettiin myös oppaaksi määrätyn Saksan laivaston sukellusveneen paikka ja kohtaamisaika. Liittoutuneet kuulivat viestit ja purkivat ne Ultran avulla. Lorientista aluksen piti kuormata 800 kilogrammaa uraanioksidia. Japanin oletettiin aikovan valmistaa uraanioksidin avulla niin kutsutun likaisen pommin.

Alus kohtasi 22. kesäkuuta Atlantin valtamerellä noin 1 500 kilometriä länteen Kap Verden saarilta Saksan laivaston sukellusveneen U-530, joka toimitti sille polttoainetta, Naxos FuMB 7 -tutkanpaljastimen sekä Enigma-salauslaitteen. Lisäksi alukselle siirtyi kaksi tutkaoperaattoria sekä saksalainen yhteysupseeri.

Yhdysvaltain laivasto lähetti saattuetukialus USS Boguen sekä hävittäjät USS Francis M. Robinsonin, USS Haverfieldin, USS Swenningin, USS Willisin ja USS Janssenin alueelle tehtävänään tuhota japanilainen sukellusvene. Boguelta lähtenyt TBF Avenger -torpedopommittaja havaitsi 23. kesäkuuta hieman ennen puoltayötä sukellusveneen, minkä jälkeen lentokone hyökkäsi ilman näkyvää tulosta. Seuraava Avenger löysi sukellusveneen uudelleen ja pudotti akustisen torpedon. Seuraavana aamuna Janssen löysi paikalta raakakumia, silkkiä sekä ruumiinosia.

Päälliköt

Löytäminen

Historioitsija ja sukeltaja Paul Tidwell löysi aluksen hylyn 2. toukokuuta 1995. Sukeltajat löysivät aluksen lähiympäristöstä laatikon oopiumia, mutta kultaharkkoja ei löytynyt. Tidwell ehdotti vuonna 2005, että alus nostettaisiin merenpohjasta ja mahdollisesti myös palautettaisiin Japaniin.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Nishida
  2. ↑ Miller 1996, s. 27–29.
  3. ↑ Talmadge, Eric: American to salvage Japanese sub full of gold, opium sunk in Atlantic in ‘44 The Japan Times. 19.4.2005. Viitattu 29.6.2026. (englanniksi)

Kirjallisuutta