Mannertenvälinen ballistinen ohjus (engl. intercontinental ballistic missile, lyh. ICBM) on maalta laukaistava ballistinen ohjus, jonka kantomatka on yli 5 500 (tai 5 600) kilometriä. ICBM-ohjukset on varustettu tyypillisesti ydinkärjillä, eikä tavanomaisia taistelukärkiä ole tähän mennessä käytetty. Tämä johtuu pelosta, että mikä tahansa ICBM-laukaisu johtaisi automaattiseen maksimaaliseen vastareaktioon muiden valtojen tahoilta.
Ensimmäisenä mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia otti käyttöönsä Neuvostoliitto vuonna 1958. Seuraavana vuonna Yhdysvallat liittyi ICBM-valtioiden joukkoon. Neuvostoliiton ensimmäinen ICBM oli R-7 ja Yhdysvaltain Atlas. Molemmista ohjuksista kehitettiin myöhemmin kantoraketteja. Nykyisin on ainakin kuusi, mahdollisesti jo kahdeksan ICBM-valtiota: Intia, Israel, Kiina, Ranska, Pohjois-Korea, Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat.
ICBM voidaan laukaista kiinteästä maanalaisesta siilosta, kuorma-autosta tai junanvaunusta. ICBM-kantaman ohjuksia on sijoitettu myös sukellusveneisiin. Nykyiset mannertenväliset ohjukset voivat osua kohteisiinsa jopa alle 300 metrin tarkkuudella (CEP). Mannertenvälisiä ohjuksia vastaan on yritetty kehitellä erilaisia järjestelmiä kuten ABM-ohjukset eli ohjustentorjuntaohjukset, mutta näiden menetelmien luotettavuus on hyvin heikko, eikä niillä ole ydinsodan syttyessä käytännön merkitystä.
Mannertenvälisiä ohjuksia on varustettu myös monikärkiohjuksiksi eli MIRV:eiksi, mutta maalta laukaistavien ohjusten MIRV-ominaisuudet kiellettiin START-aserajoitussopimuksessa. Sopimuksen mukaisesti vuoteen 2005 mennessä Yhdysvallat poisti käytöstä LGM-118A Peacekeeper -ohjukset.
Nykyisin käytössä olevia mannertenvälisiä ohjuksia ovat Yhdysvaltain LGM-30 Minuteman III, Kiinan Dongfeng 31, sekä Venäjän RS-24 "Jars", RS-26 "Rubež", RS-28 "Sarmat", Topol ja RT-2PM2 Topol-M.
