Yhdysvaltalaisen LGM-118A Peacekeeper -ohjuksen MIRV-laite eli ”bussi”, johon mahtuu 10 ydinkärkeä. Ydinaseet on rakennettu paluulaitteiden sisään (nk. paluukärjiksi), jotta ne selviävät lennon loppuvaiheessa syöksyn avaruudesta ilmakehään.Yhdysvaltalaisen LGM-30 Minuteman III -ohjuksen ballistisen lentoradan vaiheet.
1. Ohjuksen laukaisussa sen ensimmäisen vaiheen moottori käynnistetään (A).
2. Noin 60 sekuntia myöhemmin 1. vaihe putoaa ja 2. vaiheen moottori käynnistyy. Ohjuksen kärkikartio (E) irrotetaan.
3. Noin 120 s laukaisusta, 3. vaiheen moottori (C) käynnistyy ja erkanee 2. vaiheesta.
4. Noin 180 s laukaisusta, 3. vaiheen työntö lakkaa, ja jälkivaiheen yksikkö (D) erkanee raketista.
5. Jälkivaiheen yksikkö manöveröi ja valmistautuu paluulaitteiden (RV eli taistelukärkien) käyttöönottoon.
6. Taistelukärjet, valekärjet ja silppu vapautetaan alastulovaiheen aikana.
7. Taistelukärjet ja silppu palaa ilmakehään suurella nopeudella, taistelukärjet virittyvät.
8. Taistelukärjet (Ydinkärjet) räjähtävät joko ilmassa tai pinnalla.Ohjuskokeessa otetussa pitkän valotusajan kuvassa näkyy Peacekeeper-ohjuksen kärkien vanat piirtyneinä taivaalle.
MIRV (engl.multiple independently targetable reentry vehicle, "monta itsenäisesti ohjattavaa paluukärkeä") tarkoittaa ballististen ohjusten aselastia, joka koostuu useista taistelukärjistä eli paluulaitteista, jotka irtoavat ohjuksesta ja ohjautuvat kukin itsenäisesti omiin maaleihinsa. MIRV-ohjusten taistelukärjet ovat perinteisesti olleet lähes aina ydinaseita eli ydinkärkiä. Jotkut venäläiset MIRV-ohjukset voivat kuljettaa jopa 16 ydinkärkeä yhdellä laukaisulla.
MIRV-järjestelmässä ohjus ei ole tavanomaisista ballistisista ohjuksista poiketen varustettu yhdellä räjähtävällä taistelukärjellä, vaan ohjus toimii pelkkänä kantorakettina eli kuljetusalustana useille taistelukärjille. Taistelukärjet eli paluulaitteet on asennettu ohjuksen kärkikartion sisäpuolella olevaan laitteeseen, jota kutsutaan toisinaan ”bussiksi”. Jokaisessa taistelukärjessä on oma navigaatiolaitteistonsa, johon ohjelmoidaan maalin koordinaatit. Kun ohjus on laukaistu, moottorit sammuvat ja rakettivaiheet irtautuvat vuorotellen, kunnes jäljellä on pelkkä bussi kärkineen. Se jatkaa ballistisella radalla, kunnes oikeissa kohdissa vapauttaa yksitellen taistelukärjet. Kunkin kärjen oma moottorijärjestelmä käynnistyy automaattisesti ja kuljettaa sen maaliinsa. MIRV-järjestelmä on paljon tuhovoimaisempi kuin yhden kärjen ydinohjus, koska monessa taistelukärjessä on yhteensä enemmän tulivoimaa kuin pelkässä yhdessä aseessa. Taistelukärjet voidaan ohjelmoida erillisiin maaleihin, joten yhdellä ohjuslaukaisulla voidaan tuhota useita kohteita samanaikaisesti. MIRV-järjestelmä on myös asevoimien ohjusarsenaalin kannalta käytännöllisempi vaihtoehto, koska monen maalin eliminointi ei vaadi useita ohjuslaukaisuja.
MIRV-järjestelmän ilmaantuminen 1970-luvulla muutti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välistä asevarustelua siten, että molemmat valtiot eivät enää yrittäneet valmistaa käyttöönsä valtavaa ydinohjusten arsenaalia, vaan pyrkivät aseistamaan yksittäiset ohjukset mahdollisimman suurella määrällä taistelukärkiä. MIRV-järjestelmä myös muutti kauhun tasapainon luonnetta, koska useilla taistelukärjillä varustetun ohjuksen laukaisu olisi aiheuttanut enemmän tuhoja ja molemmat valtiot alkoivat panostaa uusien ohjustorjuntajärjestelmien kehittämiseen. Sekä yhdysvaltalaiset että neuvostoliittolaiset huomasivat MIRV-järjestelmässä uudenlaisen tavan kiertää molempien valtioiden allekirjoittaman SALT II -sopimuksen vaatimat aserajoitukset, koska sopimus asetti rajan ydinohjusten määrälle, mutta taistelukärkien määrää ei ollut erikseen rajoitettu sopimuksessa. Yhdysvaltain laivasto asensi ydinsukellusveneiden SLBM-ohjuksiin MIRV-järjestelmät, minkä seurauksena ydinsukellusveneiden strateginen merkitys kylmässä sodassa muuttui olennaisemmaksi ja maalta laukaistavien mannertenvälisten ICBM-ohjusten merkitys vaihtui ensisijaisesta ydinohjusten tyypistä toissijaiseksi.
Yksityiskohtaiset tekniset tiedot MIRV-järjestelmien toiminnasta on pidetty sotilassalaisuuksina, joten ohjuksen toiminnasta ei ole tarkkoja tietoja, vaikka perustiedot laukaisun eri vaiheista on julkistettu. Oletuksen mukaan ohjukset suunnistavat lennon aikana maaleihinsa syöttämällä ohjelmoidut koordinaattinsa tiedustelusatelliitteihin, koska tehokkaaman navigaatiolaitteiston asentaminen pienoiskokoiseen taistelukärkeen vaatisi tilaa aseen räjähtävältä ydinkärjeltä. Taistelukärkien moottorijärjestelmistä ja osumatarkkuudesta on myös olemassa ristiriitaisia ja epäluotettavia tietoja. On esitetty, että kantoraketissa voisi olla myös harhautuslaitteita ja silppua tutkien ja ohjustorjuntajärjestelmien hämäämiseksi.
Valtioittain
MIRV-järjetelmän kehittäminen ei ole helppoa, vaan se vaatii korkeaa teknologista osaamista. Nykyään Yhdysvalloilla, Yhdistyneellä kuningaskunnalla ja Ranskalla on MIRV-varustettuja SLBM-ohjuksia. Venäjällä on sekä SLBM:iä että ICBM:iä. Intia ja Pakistan ovat tehneet kokeita omilla MIRV-ohjuksillaan 2010- ja 2020-luvuilla. Myös Pohjois-Korean arvioidaan kehittävän MIRV-ohjuksia, mutta tarkkoja tietoja ei ole.
