Ida Pimenoff (s. 1977 Helsinki) on suomalainen valokuvataiteilija ja kirjailija.
Pimenoff valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen maisteriohjelmasta vuonna 2004. Hän on julkaissut kolme valokuvakirjaa ja yhden romaanin. Pimenoff tutkii taiteessaan ihmisen sisäistä maailmaa ja sen suhdetta ulkoiseen maailmaan. Keskeisiä teemoja Pimenoffin töissä on yksinäisyys, perhesuhteet, muistot ja rakkaus.
Pimenoffin valokuvataidetta on ollut esillä useissa taidenäyttelyissä ympäri maailmaa vuodesta 2000, ja hänelle on myönnetty useita taiteilija-apurahoja. Pimenoff toimi Valokuvataiteilijoiden liiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 2014–2016.