Ihastus

Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Ihastumisesta on erillinen artikkeli.
Ihastus
The Crush
Ohjaaja Alan Shapiro
Käsikirjoittaja Alan Shapiro
Tuottaja James G. Robinson
Säveltäjä Graeme Revell
Kuvaaja Bruce Surtees
Leikkaaja Ian Crafford
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta
Kesto 85 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Ihastus (engl. The Crush) on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Alan Shapiron ohjaama yhdysvaltalainen trillerielokuva. Elokuvan pääosassa esiintyvät Cary Elwes ja Alicia Silverstone. Elokuvassa Silverstonen roolihahmo teeskentelee olevansa raiskattu ja koettaa saada miehen pulaan.

Tarina

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Nick etsii rauhallista asuinaluetta, jossa hän voisi keskittyä kirjoittamiseen. Hän luulee löytäneensä sen Forresterien perheen naapurista, kunnes hän tapaa Forresterien 14-vuotiaan tyttären Adriannen. Myös Adrianne luulee että hänen ja Nickin välillä on jotakin, mutta pian Nick kertoo, että hän on tytölle aivan liian vanha. Tästä Adrianne ei pidä, vaan alkaa häiriköimään Nickiä kaikin mahdollisin tavoin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

 Cary Elwes … Nicholas ”Nick” Eliot  
 Alicia Silverstone … Adrian Forrester  
 Jennifer Rubin … Amy Maddik  
 Kurtwood Smith … Cliff Forrester  
 Gwynyth Walsh … Liv Forrester  
 Amber Benson … Cheyenne  
 Matthew Walker … Michael  

Arvioita

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kutsui elokuvaa Lolita-aiheen epäuskottavana trilleriversiona ja antoi sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.

Lähteet

  1. ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.