| Inga Linna | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Inga Maaria Linna |
| Syntynyt | 21. helmikuuta 1995 |
| Yleisurheilija | |
| Laji | moukarinheitto |
| Seura | Riihimäen Kisko |
| Valmentaja | Hannu Rinnekari |
| Ennätykset | 68,79 (Helsinki 2018) |
| Uran alku | 2013 |
|
Tietolaatikko päivitetty 27. maaliskuuta 2019 |
|
Inga Maaria Linna (s. 21. helmikuuta 1995 Hausjärvi) on suomalainen moukarinheittäjä. Linna edustaa Riihimäen Kiskoa ja hänen henkilökohtaisena valmentajanaan toimii Hannu Rinnekari.
Ennen kautta 2015 Linnan ennätys oli toukokuussa 2014 Kotkassa heitetty 60,63. Heinäkuussa 2014 hän oli mukana alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Eugenessa jääden karsintaan.
Toukokuussa 2015 Linna heitti Helsingissä uuden ennätyksensä 65,41. Kesäkuussa 2015 hän voitti yllättäen Kaustisen moukarikarnevaalin pääkilpailun parannettuaan ennätystään lähes kolme metriä lukemiin 68,25. Heinäkuussa 2015 Linna eteni loppukilpailuun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa ja sijoittui 12:nneksi tuloksella 60,73. Elokuussa Linna voitti Porin Kalevan kisoissa SM-kultaa tuloksella 67,29. Kahdeksan aiempaa suomenmestaruutta voittanut Merja Korpela tuli toiseksi.
Linna karsiutui loppukilpailusta Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016. Hän uusi Suomen mestaruuden Oulun Kalevan kisoissa 2016. Hän voitti Suomen talvimestaruuden 2017, mutta karsiutui loppukilpailusta Bydgoszczin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2017. Jyväskylän Kalevan kisoissa 2018 hän sai hopeaa. Hän karsiutui loppukilpailusta Berliinin EM-kilpailuissa 2018.
Talvisin Linna harjoittelee Nurmijärvellä sijaitsevan maatilan navetan vintillä.