Islamisaatio tarkoittaa islaminuskon ja sen tapojen leviämistä yhteiskunnassa ja politiikassa. Islamisaatio tarkoittaa ennen muuta sitä, että islamilaisen lain eli šarian noudattaminen yleistyy.
Termin käyttäjät näkevät usein islamin poliittisen vaikutuksen kasvun länsimaissa uhkakuvana. Islamisaatiosta on puhuttu esimerkiksi muslimien väestöosuuden kasvun yhteydessä Euroopassa. Koko maailman islamisoiminen on jihadistisen liikkeen pitkän tähtäimen tavoite.
Tutkijoiden määritelmät islamisaatiosta vaihtelevat jonkin verran. Julian Lee (2010) katsoo sen tarkoittavan ortodoksisen, konservatiivisen islamin yleistymistä yhteiskunnassa. Michael Buehler (2016) liittää sen šarian käyttöön ottamiseen. Salim (2008) yhtyy näihin näkemyksiin ja katsoo, että etenkin šarian kannattajat pitävät islamisaation mittana šarian käyttöön ottamista yhteiskunnassa. Ali Saleem katsoo, että islamisaatiolla ja šarialla on yhteys, mutta se ei ole yksiselitteinen, koska šariaa koskevat tulkinnat vaihtelevat.
Euroopan islamisaatiosta ovat varoitelleet 2010-luvulla useat nationalistiset ja oikeistopopulistisiksi luonnehditut poliitikot kuten Laura Huhtasaari, Viktor Orbán, Marine Le Pen, Geert Wilders ja Matteo Salvini, mutta myös eräät muut, kuten kokoomuksen Eija-Riitta Korhola. Heidän mukaansa islamisaatio on uhka Euroopalle, sillä islam on arvoiltaan ja tavoiltaan vieras ja poliittinen uskonto, joka vaarantaa eurooppalaisen elämäntavan ja naisten aseman. He näkevät Euroopan islamisaation uhan kasvavan muslimien osuuden lisääntyessä Euroopan väestössä maahanmuuton seurauksena. Jotkut ovat ennustaneet Eurooppaan syntyvän muusta yhteiskunnasta erillisiä saarekkeita, joissa vallitsee islamilainen laki. Islamisaation estämiseksi on esimerkiksi Unkari aidannut etelärajansa estääkseen turvapaikanhakijoiden pääsyn maahan.
Ruotsalaisen Expo-säätiön julkaiseman kirjan mukaan ajatus islamisaatiosta sisältää väärän oletuksen, että islam on yhtenäinen uskonto, joka huomattavasti eroaa länsimaisesta elämäntavasta. Siihen sisältyy muslimivastainen käsitys, jonka mukaan Eurooppa olisi mukautumassa islamiin ja Ruotsista olisi tulossa jonkinlainen Swedistanin kalifaatti. Ruotsin suurkaupunkien lähiörikoksia, kuten raiskauksia ja mellakoita pidetään virheellisesti seurauksena islamisaatiosta sen sijaan, että ne oikeammin nähtäisiin seurauksina rasismista, liioitellusta nationalismista ja suvaitsemattomuudesta.
Brittiläisen antifasistin Edmund Standingin mukaan islamisaatio on pelkästään myytti ja ilmaus länsimaiden paranoidista kulttuuripessimismistä. Britanniassa vain 28 % muslimeista kannatti šariaa yleiseksi laiksi vuonna 2007 ja vain 32 % katsoi, että länsimainen yhteiskunta oli rappeutunut ja tulisi lopettaa.
Kalevi Sorsa -säätiön Ilkka Vuorikuru katsoi vuonna 2012, että populaarikulttuuriin levinnyt väite islamisaatiosta on yksi monista länsimaisista uhkanarratiiveista. Tyypillistä niille on ulkopuolisen uhan kärjistäminen todelliseksi länsimaita uhkaavaksi ilmiöksi. Islamisaatiota ei Suomessa esiinny, mutta sitä koskevat väitteet yhdistelevät kuvitelmia tosiasioihin suurennellen ja väärin tulkiten. Islamisaation suhteen ei ole mitään pelättävää, sillä muslimien voimavarat eivät riitä muuttamaan Suomea, ja lisäksi suurin osa muslimeista ei kannata arvoja, jotka uhkaisivat suomalaista kulttuuria.
Professori Matti Wiberg ja Tommi Meskanen laskivat vuonna 2013, että Suomen islamisaatio ei tapahdu ainakaan nopeasti, sillä muslimien väestöosuus on pieni. Islamisaatiota hidastaa maahanmuuttajien alhainen poliittinen aktiivisuus ja heidän poliittinen hajanaisuutensa. Islamistien poliittinen valta voi toisaalta kasvaa merkittäväksi jo vähemmistöstäkin. Sitä voi osoittaa suhtautuminen ympärileikkausten maksuttomaan järjestämiseen julkisessa terveydenhoidossa. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi sitä koskevan suosituksen vuonna 1992 vain pari vuotta islamilaisen maahanmuuton alkamisen jälkeen, jolloin muslimien väestöosuus oli vasta muutama tuhat eli korkeintaan yhden promillen luokkaa koko väestöstä.
Islaminuskon tapojen leviämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa kertovat esimerkit, joista seuraavassa on muutamia.
Suomessa vieraillut oikeustieteen professori Asifa Quraishi-Landes ehdotti, että länsimaissa pitäisi antaa lisää tilaa ja tukea muslimien noudattamalle šaria-laille. Hän lausui, että ”Nyt länsimaiden pitää päättää, ottavatko ne välttämättömät muutokset vastaan pakolla vai ilolla. Jotkin uudet tavat voisi myös toivottaa tervetulleeksi.”
Peruslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin mielestä šariaa voitaisiin soveltaa muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa niiltä osin, kun se ei ole ristiriidassa Suomen lakien kanssa.
Tutkijatohtori Sanna Mustasaari ja akatemiatutkija Mulki al-Sharmani katsoivat, että ”vastakkainasettelu uskonnon normien ja Suomen lain välillä perustuu yksinkertaistuksiin eikä auta ymmärtämään kumpaakaan.” Kirjoittajat huomauttavat, että ”puheenvuorot, joissa herätellään pelkoa šaria-laista, eivät edesauta kenenkään ihmisoikeuksia eivätkä vie keskustelua kohti kaikille yhteistä, monimuotoista suomalaista yhteiskuntaa ja sellaista kansalaiskäsitystä, johon myös uskonnolliset vähemmistöt voisivat kuulua.”