Ismo Jokiaho (s. 1965) on suomalainen taidemaalari, joka on pitänyt sekä yksityis- että yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.
Jokiaho on osallistunut maalauksillaan muun muassa unkarilaisen, kansainvälisen nykytaiteen näyttelyiden järjestämiseen erikoistuneen, Europa Authentica Cultural Organizationin yhdentoista suomalaisen nykytaiteilijan töitä käsittäneeseen suomalaisen nykytaiteen katsaukseen vuonna 2009.
Jokiaho käyttää töissään pääsääntöisesti öljyväritekniikkaa sekä mustemaalausta, johon hän yhdistelee myös akvarellivärejä sekä guassiavärejä. Hänen töissään on usein mukana inhimilliset ”jokamieshahmot” ja ”kohteliaisuusmiehet”, jotka osoittavat taiteilijan teoksissa joukkoon kuulumattomuutensa ja vieraantuneisuutensa ulkopuolisesta maailmastaan.
Jokiaho on Pirkka-Hämeen kuvataiteilijat ry:n jäsen ja työskentelee taiteilijan työnsä ohella Tampereen taidemuseon museosihteerinä. Hän työskentelee 7Boheemia ry:n tiloissa Tampereella.