Ismo Valkoniemi (s. 17. marraskuuta 1963 Hattula) on suomalainen Samaria-lähetyksen toiminnanjohtaja.
Ismo Valkoniemi on viettänyt lapsuutensa Hämeenlinnassa ja asuu Porvoossa. Koulutukseltaan hän on teologian maisteri.
Valkoniemi on työskennellyt 1985–1987 Etelä-Hämeen Osuuskaupan eri esimiestehtävissä, 1988–1989 Seppälä Oy:n Hämeenlinnan myymäläpäällikkönä, yrittäjänä vuosina 1985–1992 sekä 1994-2001. Hän joutui 1990-luvun laman seurauksena arvioimaan elämänsä perustan uudelleen, josta kokemuksesta nousevat aiheet hänen kirjoittamilleen kirjoille. Vuodesta 1992 Valkoniemi on työskennellyt kristillisten päihdejärjestöjen esimiestehtävissä: 1992–1997 ja 9. joulukuuta 2009 alkaen jälleen toiminnanjohtajana Uuden kasvun yhdistys ry:ssä, 1997–2001 hallituksen puheenjohtajana ja toiminnanjohtajana Hämeenlinnan Sininauha ry:ssä, 2001–2006 talouspäällikkönä Sininauhaliitossa, 2006–2008 toiminnanjohtajana Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:ssä sekä 1. syyskuuta 2008 alkaen toiminnanjohtajana Samaria rf:ssa. Lisäksi hän on perustanut tekstiilikierrätystä teollisesti harjoittavan Dafecor Oyn 1994, jonka toimitusjohtajana hän työskenteli vuoteen 2001 asti. Yritys palkittiin Hämeen ympäristöpalkinnolla vuonna 2000 ekologisesta ja sosiaalisesta vastuunkannosta yhteiskunnassa.
Ismo Valkoniemi on kirjoittanut kokemustensa pohjalta kaksi kirjaa.