Velhot ovat pieni ryhmä kuvitteellisia hahmoja J. R. R. Tolkienin kirjallisessa tuotannossa. He tulivat auttamaan Ardan kansoja Sauronia vastaan ja ottivat Keski-Maan ihmisten fyysisen muodon, mutta olivat mieleltään voimakkaampia. Haltiat kutsuvat heitä nimellä istari (Viisaat) tai sindariksi nimellä ithryn (yksikkö ithron).
Kaikki velhot olivat maiar, valarin kaltaisia, mutta voimiltaan heikompia. Sauron oli voimakkain maia. Viisi velhoista lähetettiin auttamaan Keski-Maan kansoja taistelussa Sauronia vastaan. He olivat quenyankielisiltä nimiltään Curumo tarkoittaen ”taitava”; Olórin tarkoittaen ”muistaja”, ”uneksija” tai ”ajattelija”; Aiwendil tarkoittaen ”lintujen ystävä”; sekä Alatar ja Pallando.
Velhot saapuivat Keski-Maahan suunnilleen vuonna 1000 Kolmatta aikaa. Kaksi heistä, siniset velhot, menivät itään eivätkä kuulu Keski-Maan tarinoihin. Heidän nimensä olivat quenyaksi Morinehtar, ”Pimeydenlyöjä” ja Romestamo, ”Idänauttaja”. Keskeneräisten tarujen kirjassa heidän nimensä ovat Alatar ja Pallando. Muut kolme olivat Saruman (Curumo), Gandalf (Olórin) ja Radagast (Aiwendil). Jokaisella oli oma värinsä vaatetuksessa, jossa valkoinen tarkoitti johtajaa; Saruman oli valkoinen, Gandalf harmaa, Radagast ruskea ja kaksi heistä, Alatar ja Pallando, olivat sinisiä. Ei ole varmaa, kuvastiko väri myös luonnetta tai kykyjä. Teoksessa esitetään että kukin velho edustaa yhtä Valaria. Näin esimerkiksi Saruman edustaa Aulë - seppää. Tämä sopii yhteen siinä, että hänen tehtävänsä oli etsiä tietoa mahtisormuksista, joiden valmistamisen taito ja tieto ulkonäöstä oli jo kadonnut velhojen saapuessa Keski-Maahan.
Velhot ilmaantuivat Keski-Maahan jo vanhoina. He olivat ottaneet muodoikseen vanhojen miesten kehot kuten valar olivat pyytäneet. He auttoivat Keski-Maassa eläviä rohkaisemalla ja suostuttelemalla, eivät pakolla ja pelolla. Kuitenkin he ikääntyivät, joskin hyvin hitaasti ja olivat itse asiassa kuolemattomia. He olivat silti fyysisesti ”todellisia” ihmisiä ja tunsivat tunteita, nautintoa ja pelkoa. Kehossaan he olivat iältään kuolemattomia, mutta heidän fyysisen muotonsa kykeni tuhoamaan kuten tapahtui Gandalfille, joka kuoli taistelussa balrogia vastaan, mutta syntyi uudelleen, sillä hänen työnsä ei ollut lopussa.
Vain muutama Keski-Maassa tiesi, keitä velhot todella olivat; nämä kun eivät jakaneet sitä tietoa. Moni luuli heitä haltioiksi tai viisaiksi ihmisiksi (Gandalf tarkoittaa ihmisten kielellä sauvahaltia, koska ne ihmiset, jotka antoivat hänelle sen nimen, luulivat häntä haltiaksi). Huolimatta heidän erikoisesta ja kunnianhimottomasta päämäärästään velhot olivat kykeneviä ihmisten tunteisiin. Esimerkiksi Gandalf tunsi kiintymystä hobitteihin. He tunsivat myös kielteisiä tunteita kuten ahneutta, kateutta ja vallanhimoa.
Sarumanilla oli suurin valta, ja hän oli Valkoisen neuvoston puheenjohtaja. Vuonna 2759 Kolmatta aikaa Gondorin käskynhaltija kutsui hänet Rautapihaan, Orthancin torniin, asumaan. Saruman oli kuitenkin tutkinut Mahtisormuksia ja joutunut niiden pauloihin: Sauron taivutti hänet puolelleen Orthancin näkykiven, palantírin, kautta.
Saruman auttoi Mordorin joukkoja Sormuksen sodassa, mutta entit ja huornit vangitsivat hänet Orthanciin Rautapihan taistelun jälkeen. Valtasormuksen tuhon jälkeen Saruman kuoli palvelijansa Gríma Kärmekielen veitseen Konnussa niin kutsutun Konnun puhdistuksen päätteeksi.
Velhot kantoivat sauvoja, joihin oli sidottu heidän kykynsä käyttää taikuutta. Kun Gandalf oli lyönyt Morgothin balrogin Moriassa, hänen vanha, harmaa sauvansa tuhoutui, mutta hän sai uuden sauvan, valkoisen, muuttuessaan Gandalf Valkoiseksi. Kun Saruman lyötiin Rautapihassa, Gandalf katkaisi hänen sauvansa ja erotti hänet Valkoisesta neuvostosta.
Sormuksen sodan jälkeen Gandalf palasi Kuolemattomille maille meren yli Frodon, Bilbon ja monien haltioiden kanssa.