Jaana Bombin (s. 1965 Kajaani) on suomalainen kuvanveistäjä. Viitasaarella asuva Bombin tekee veistoksensa graniitista. Bombin on Viipurin Taiteilijaseuran jäsen.
Yhteisötaiteilijana Bombin on toiminut pääosin Keski-Suomen alueella. Vuosina 2016–2019 Bombin oli projektipäällikkönä Taiteen Wirtapiiri -yhteisötaidehankkeessa, joka toteutettiin Viitasaaren lisäksi Kinnulassa, Kivijärvellä ja Pihtiputaalla. Euroopan unionin rahoittamasta hankkeesta tehdään esimerkkihanke unionin tietopankkiin. Bombin on ohjannut yhteisötaidehankkeita myös muun muassa Brasiliassa.
Viitasaaren kaupunki myönsi Jaana Bombinille vuoden 2020 H. G. Porthan -kunniapalkinnon.

Bombinin julkisia veistoksia Viitasaarella ovat vuonna 2014 paljastettu muualle haudattujen muistomerkki Syli Viitasaaren kirkon vieressä ja vuonna 2015 paljastettu yhteistyössä arkkitehti Helena Raatikaisen kanssa suunniteltu Sotaan lähteneiden muistomerkki vanhan yhteiskoulun pihassa. Saarijärvellä on Bombinin ohjaaman kyläkansantaiteen työryhmän suunnittelema ja tekemä puinen veistos Miina, joka valmistui vuonna 2013.