Jacob Thimoteus Jacobsson

Jacob Thimoteus Jacobsson

Jacob Timotheus Jacobsson (6. toukokuuta 1840 Sproge, Gotlanti, Ruotsi – 4. lokakuuta 1912 Danderyd) oli ruotsalainen kauppias, metodistikirkon saarnaaja ja virsirunoilija.

Jacobsson aloitti jo nuorena toimintansa liikealalla, kuten rautakauppiaana Kalmarissa, jossa hän työnsä ohella opiskeli. Vuonna 1872 hän liittyi metodistikirkkoon ja hänet kutsuttiin pian saarnaajaksi Göteborgiin. Siellä hän hoiti metodistikirkon kirjanpitoa.Vuonna 1877 hän muutti Tukholmaan, jossa hän toimi liikealalla, pidettynä saarnaajana ja oli raittiusliikkeen puolestapuhuja. Hän oli ruotsalaisen vapaakirkollisuuden keskeisiä virsirunoilijoita. Useat hänen laulunsa oli kirjoitettu vanhojen, tuttujen virsien sävelmiin. Hän on myös osallistunut muun muassa Ira D. Sankeyn laulujen ruotsintamiseen.

Ruotsin kirkon virsikirjassa, sen ekumeenisessa osassa on yksi Jacobssonin kirjoittama virsi 20 "Helige Fader, kom och var oss nära" vuodelta 1888. Virren tekijä on kirjoittanut sen laulettavaksi ennen saarnaa.

Jacobssonin kirjoittamia lauluja on myös suomennoksina:

Ruotsin kirkon virsikirja

Suomen ev. lut. kirkon virsikirja

Hengellisiä lauluja ja virsiä/ Laula, kaikki maa

Siionin kannel

Lähteet

  1. 1 2 Oscar Lövgren: Psalm- och sånglexikon, s. 318. Gummesons bokförlag, Stockholm, 1964. (ruotsiksi)
  2. ↑ 495 Taivaan Isä, nostit minut virsikirja.fi. Viitattu 28.2.2002.