
Jakob Lange (s. 5. elokuuta 1995) on saksalainen yhdistetyn hiihtäjä.
Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla Liberecissä vuonna 2011 Lange saavutti hopeaa joukkuekilpailussa. Vuoden 2013 nuorten MM-kilpailuissa Liberecissä hän voitti Saksan joukkueen mukana joukkuekilpailun kultaa. Vuoden 2014 nuorten MM-kilpailuissa Val di Fiemmessä hän saavutti joukkuekilpailussa hopeaa. Vuoden 2015 nuorten MM-kilpailuissa Almatyssä hän saavutti henkilökohtaisissa kilpailuissa hopeaa ja pronssia ja joukkuekilpailussa hopeaa.
Yhdistetyn maailmancupissa Lange kilpaili ensimmäisen kerran Almatyssa helmikuussa 2013. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Kuusamossa marraskuussa 2013 oltuaan 27:s. Parhaimmillaan hän on sijoittunut maailmancupin henkilökohtaisessa kilpailussa neljänneksi Sapporossa helmikuussa 2017.
Lange on kilpaillut myös kestävyysjuoksussa. Hänen ennätyksensä puolimaratonilla on 1.06.31 ja maratonilla 2.20.00.