Janakkalan helluntaiseurakunta

Janakkalan helluntaiseurakunta
Suuntautuminen helluntaiherätys
Kirkkokunta itsenäinen
Perustettu 2003
Pääkirkko Liikekuja 1
14200 Turenki
Aiheesta muualla
Sivusto

Janakkalan helluntaiseurakunta on Janakkalassa toimiva helluntaiseurakunta. Seurakunta on perustettu vuonna 2003. Seurakunnan toimitilat sijaitsevat Turengin keskustassa Liikekujalla. Helluntaiherätys on toiminut Janakkalassa 1970-luvulta lähtien, mutta itsenäinen seurakunta perustettiin 2000-luvun alussa. Seurakunnan toimintaan kuuluvat viikoittaisten kokousten lisäksi lapsi -ja varkkityö, raamattupiiri, musiikkitoiminta ja lähetystyö.

Historia

Helluntaiherätyksen työ Janakkalassa alkoi 1970-luvulla. Tuolloin toiminnasta vastasi Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan Turengin rukouspiiri. Vuonna 1975 helluntaiseurakunta palkkasi Turenkiin työntekijäksi evankelista Timo Närhen. Helluntaiseurakunta itsenäistyi vuonna 2003.

2010-luvulla seurakunnan toiminta on kasvanut erityisesti kongolaisten maahanmuuttajien toimesta. Maahanmuuttajat ovat pitäneet seurakunnassa omaa kuoroa ja omia kokouksia.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Janakkalan helluntaiseurakunta Suomen Helluntaikirkko. Viitattu 4.8.2024.
  2. ↑ 15-vuotiaan Janakkalan Helluntaiseurakunta toimii täysin vapaaehtoisten voimin Janakkalan Sanomat. 20.5.2018. Viitattu 4.8.2024.
  3. ↑ Janakkalan helluntaiseurakunta Uskonnot Suomessa. 3.5.2018. Viitattu 4.8.2024.
  4. 1 2 Helluntaiseurakunta pyörii vapaaehtoisten voimin. Janakkalan Sanomat, 17.5.2018, 2018. vsk, nro 20, s. 9.