Jefferson Davis syntyi 3. kesäkuuta 1808 Fairviewissa, Kentuckyn osavaltiossa. Hän oli Jane ja Samuel Emory Davisin kymmenes ja viimeinen lapsi. Molemmilla vanhemmilla oli englantilaiset ja walesilaiset juuret. Jeffersonin isä Samuel taisteli Amerikan vapaussodassaSiirtokuntien armeijassa yhdessä molempien velipuoliensa kanssa. Hän nai Jane Cookin vuonna 1783. Samuel kuoli 4. heinäkuuta 1824, Jeffersonin olleessa 16-vuotias. Jane kuoli 3. lokakuuta 1845.
Opinnot ja sotilasura
Davis muutti ensin Louisianan St. Maryn piirikuntaan ja myöhemmin Mississippin Wilkinsonin piirikuntaan. Hän opiskeli Wilkinsonin akatemialla. Kaksi vuotta myöhemmin Davis aloitti opinnot katolisessa Saint Thomas' College -koulussa. Davis oli opiskeluaikoinaan koulun ainoa protestanttinen oppilas. Tämän jälkeen hän lähti Jefferson Collegeen joka sijaitsi Mississippissa. Sieltä hän jatkoi LexingtoninTransylvania Universityyn. Davis meni vuonna 1824 West Pointin sotilasakatemiaan. Hän valmistui luutnantiksi, mutta erosi armeijasta vuonna 1834. Hän lähti 1840-luvulla politiikkaan. Meksikon sodan sytyttyä Davis jätti politiikan ja astui takaisin armeijan palvelukseen. Hän haavoittui pahasti Buena Vistan taistelussa vuonna 1847 ja palasi politiikkaan.
Poliittisen uran alku
Davis istui Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Mississippin osavaltiosta vuosina 1845–1846. Seuraavana vuonna hänet valittiin Mississipin senaattoriksi, jossa hän istui vuoteen 1851 asti. Tämän jälkeen hän toimi Yhdysvaltain sotaministerinäFranklin Piercen hallinnossa. Davis palasi senaattiin 1857, jossa hän istui tammikuuhun 1861 asti. Senaatissa hän puhui vielä tuossa vaiheessa pohjoisen ja etelän välisen yhtenäisyyden puolesta.
Davis erosi Yhdysvaltain senaatista 21. tammikuuta 1861, kun Mississippi ilmoitti eroavansa Yhdysvalloista. Davis ilmoittautui kenraalimajuriksi Mississippin osavaltion armeijaan ja olisi halunnut palvella siellä.
Konfederaation presidentiksi yritettiin ensin saada sen väliaikaisen kongressin puheenjohtaja Howell Cobb. Hän ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tehtävästä, ilmeisesti siksi, että oli alun perin vastustanut Yhdysvalloista irtautumista, eikä siis uskonut saavansa tehtävään mandaattia. Toinen vaihtoehto presidentiksi oli Alexander Stephens, mutta hän oli entinen Whig-puolueen jäsen ja vasta hiljattain siirtynyt eroamisen kannattajaksi. Davis sai tiedon valinnastaan sähkeessä ollessaan maatilallaan. Hän vannoi virkavalansa 17. helmikuuta 1861. Stephensistä tuli Davisin varapresidentti.
Davis allekirjoitti 6. toukokuuta 1861 kongressin hyväksymän lain, jonka mukaan konfederaatio oli sodassa Yhdysvaltoja vastaan. Samana päivänä hän hyväksyi lupien myöntämisen kaapparilaivoille.
Konfederaation valkoinen talo Richmondissa vuonna 2013.
Davisin virkapaikka oli aluksi Montgomeryssä Alabamassa. Vuoden 1861 aikana Davis perheineen muutti niin sanottuun "Konfederaation Valkoiseen taloon" VirginianRichmondiin.
Konfederaatiossa pidettiin 7. marraskuuta 1861 vaalit, joissa Davis ja Stephens valittiin kuusivuotiskaudelle presidentiksi ja varapresidentiksi ilman vastaehdokkaita. He vannoivat virkavalansa 22. helmikuuta 1862.
Davis neuvotteli loppuvuonna 1861 ja alkuvuonna 1862 kongressin kanssa perusteellisesti asevelvollisuuden käyttöön ottamisesta konfederaation armeijan kasvattamiseksi. Kun Davis allekirjoitti lain 17. huhtikuuta 1862, se pidensi jo värvättyjen palvelusaikaa kolmella vuodella tai siihen asti, että sota päättyisi. Samalla kaikki 18–35-vuotiaat tulivat asevelvollisiksi.
Kun sota kääntyi konfederaatiolle tappiolliseksi, Davisin hallitus vetäytyi Danvilleen. Davis toimi tehtävissään tappiollisen sisällissodan loppuun ja Konfederaation lakkauttamiseen 5. toukokuuta 1865 saakka.
Pako
Davis pakeni Richmondista lähestyvien Unionin joukkojen tieltä 3. huhtikuuta 1865. Hänen hallituksensa kokoontui kahdesti Pohjois-Carolinassa Greensboron kaupungissa, missä harkitsi myös kenraali Joseph E. Johnstonin lähettämistä neuvottelemaan rauhasta Unionin kanssa. Davisin hallitus kokoontui viimeisen kerran Charlottessa 22.–26. huhtikuuta, minkä jälkeen muun muassa oikeusministeri George Davis erkani joukosta. Davis ja osa hallituksesta aikoi jatkaa matkaa Floridaan. Benjamin Pritchardin johtama Unionin armeijan osasto sai kuitenkin heidät kiinni GeorgianIrwinvillessä 10. toukokuuta 1865.
Loppuelämä
Davis istui sodan jälkeen tutkintavankeudessa Virginian Fort Monroe -linnoituksessa. Häntä vastaan nostettiin syyte maanpetoksesta, mutta hän ei ikinä joutunut oikeuden eteen. Hän istui tutkintavankeudessa kaksi vuotta. Davis vapautui takuita vastaan toukokuussa 1867 ja sai armahduksen joulupäivänä 1868 presidentti Andrew Johnsonilta muiden sisällissodan veteraanien ohella.
Vaikka Davis uskoi elämänsä loppuun asti, että Etelävaltioiden itsenäisyysjulistus oli ollut Yhdysvaltain perustuslain mukainen, hän kuitenkin kannusti Etelävaltioita olemaan uskollisia liittovaltiolle sodan jälkeen.
Davis kuoli LouisiananNew Orleansissa 81-vuotiaana 6. joulukuuta 1889. Hänen arkkunsa oli joulukuun 11. päivään asti esillä kaupungin kaupungintalolla. Hautajaisista tuli yksi Etelä-Yhdysvaltain suurimmista. Tapahtuman järjestelyistä vastannut työvaliokunta halusi painottaa Davisin suhdetta Yhdysvaltoihin. Liittovaltion hallinto sivuutti hänen kuolemansa, mutta kirkot eri puolella etelää soittivat kellojaan.
Lähes kaikki Davisin hallitukseensa alkuvuonna 1861 nimittämät ministerit hyväksyttiin konfederaation kongressissa nopeasti. Ainoa poikkeus oli laivastoministeri Stephen Mallory, jolla oli maine pohjoisvaltioiden myötäilijänä ja naistenmiehenä. Myös Malloryn nimitys virkaansa hyväksyttiin 9. maaliskuuta 1861, mutta kongressin jäsenet yrittivät poistaa hänet virastaan useasti myöhemmin.
Davis nimitti konfederaation presidenttiyttä epäonnistuneesti tavoitelleen Robert Toombsin ulkoministerikseen. Toombsista ja varapresidentti Stephensistä tuli sisällissodan jatkuessa merkittäviä Davisin vastustajia. Davis nimitti myöhemmin ulkoministeriksi Judah P. Benjaminin, joka oli toiminut konfederaation hallituksessa sisä- ja sotaministerin tehtävissä.
Keskeisimpiä Davisin hallituksen jäseniä oli valtiovarainministeri Christopher Memminger, joka erosi kongressin painostuksen vuoksi vuonna 1864.
Postilaitoksen pääjohtajaksi Davis nimitti 25. helmikuuta 1861 Henry T. Ellettin. Kongressi hyväksyi nimityksen, mutta Ellett ei suostunut ottamaan tehtävää vastaan. Pääjohtajaksi valittiin 6. maaliskuuta John H. Reagan.
Perhe
Davis avioitui 17. kesäkuuta 1835 Zachary Taylorin tyttären Sarah Knox Taylorin kanssa. Taylor ei hyväksynyt avioliittoa. Knox Taylor kuoli malariaan saman vuoden syyskuun 15. päivänä.
Vuonna 1843 Davis tapasi Varina Howellin, ja he menivät naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. Davis ei ei peitellyt sitä, että oli rakastanut ensimmäistä vaimoaan Howellia enemmän. Heille syntyi kuusi eloon jäänyttä lasta. Lapsista viisivuotias Joseph E. Davis kuoli vuonna 1864 pudotessaan Konfederaation valkoisen talon parvekkeelta Richmondissa.
Edmondson, Tereal Wayne:Cranks, libertarians, and zealots: an examination of opposition to Jefferson Davis in the Provisional and First Confederate Congresses.Louisiana State University, 2004.Teoksen verkkoversio.
.jpg)
