

Jenni Rope (s. 1977 Lahti) on suomalainen kuvataiteilija joka tekee maalauksia, mobile-veistoksia, kuviosuunnittelua ja animaatioita. Helsingissä asuva ja työskentelevä Rope on opiskellut maalausta Vapaassa taidekoulussa ja Kuvataideakatemiassa, graafista suunnittelua Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, sekä animaatiota London College of Printingissä Lontoossa.
Rope on tehnyt kuvakirjoja, kuvituksia, levynkansia sekä printtisuunnittelua muun muassa Marimekolle ja Vimma Companylle. Rope perusti sarjakuvaa ja taidekirjoja julkaisevan Napa Books -kustantamon Jussi Karjalaisen kanssa vuonna 1997, sekä sen jatkumon Napa Gallerian Helsinkiin vuonna 2007. Hän voitti vuonna 1999 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun pääpalkinnon ja vuonna 2008 parhaan animaation palkinnon Young Illustrators Award -kilpailussa Zürichissa.
Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talossa on Ropen Terhi Ekebomin kanssa tekemä teos teos Pienet maailmat (2012). Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kahdessa aulassa on Mobile E & W (2018). Vuonna 2016 Ropelle myönnettiin William Thuringin palkintojen ohella jaettava nimikkopalkinto.
Rope on myös soittanut koskettimia Karkkiautomaatti-yhtyeessä.