Jere Vilkkinen

Jere Vilkkinen esiintymässä vuonna 2014.
Jere Vilkkinen esiintymässä Munkers-kitaransa kanssa.

Jere Petteri Vilkkinen (s. 1. marraskuuta 1974 Turku) on suomalainen muusikko ja laulaja, instrumentit kitara sekä vetopasuuna. Hän on myös näytellyt Timo Koivusalon elokuvassa Kulkuri ja joutsen sekä Timo Puustisen elokuvassa Aika tappaa. Vilkkinen on esiintynyt kitaristina sekä laulajana myös erinäisissä TV-produktioissa kuten Huvin vuoksi, Saanko luvan, Kesäillan valssi, Perjantai-illan unelma, Haaveiden ilta, Tartu mikkiin sekä avustajana sarjassa Salatut elämät.

Vilkkinen kuului vuodet 1997-2023 Tanssiorkesteri FBI-beat:iin, mutta jäi pois kokoonpanosta ja siirtyi tanssilavoilta enemmän konserttipainotteiseen keikkailuun eri kokoonpanojen ja artistien kanssa. Vuonna 2025 Vilkkinen aloitti jälleen keikkailun myös tanssilavoilla, kun hänet kiinnitettiin Tanssiorkesteri Fernandan solistiksi.

Vilkkinen osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoiden vuoden 2014 Tangolaulukilpailuun. Hän ylsi kahdeksan parhaan laulajan joukkoon, mutta ei kuitenkaan finaaliin asti, johon tuomaristo valitsee kuusi kilpailijaa. Vilkkinen ylsi myös vuoden 2015 kilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon, mutta jäi toistamiseen ilman kuuden parhaan finaalipaikkaa. Vuoden 2015 kilpailun jälkimainingeissa perustettiin Lauluyhtye Adio, johon kuuluvat finalistit Kalle Jussila, Markku Ketola, Rami Rafael ja Benjamin Enroth. Vilkkinen kiinnitettiin tähän kokoonpanoon viidenneksi jäseneksi laulamaan bassoa. Vilkkinen liittyi syksyllä 2016 myös The Youngers -rautalankayhtyeeseen, joka on saanut paljon tunnustusta kotimaisen rautalankamusiikin alueella.

Vilkkinen julkaisi esikoissinglensä "Kunpa lauantai jo olla vois" vuonna 2018, kappale edusti Indie-Countrya. Hän on sittemmin työskennellyt vain solistina erityyppisissä konserteissa, sekä Tanssiorkesteri Fernandan vakituisena solistina. Päivätyönään Vilkkinen on teknisen alan toimihenkilötehtävissä, koulutukseltaan hän on Konetekniikan (valm. 1999) sekä LVI-tekniikan (valm. 2020) Insinööri (AMK).