Johan Harmenberg

Mitalit
Miesten miekkailu
Maa:  Ruotsi

Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaMoskova 1980kalpa
Maailmanmestaruuskilpailut
Kultaa KultaaBuenos Aires 1977kalpa
Kultaa KultaaBuenos Aires 1977joukkuekalpa
Pronssia PronssiaMelbourne 1979joukkuekalpa

Johan Harmenberg (s. 8. syyskuuta 1954 Tukholma) on ruotsalainen kalpamiekkailija. Hän voitti urallaan neljä arvokisamitalia henkilökohtaisessa ja joukkuekalvassa. Harmenberg valittiin vuonna 1997 juutalaisten urheilijoiden Hall of Fameen. Hän on ammatiltaan lääkäri ja opiskeli kaksi vuotta Massachusetts Institute of Technologyssa. Harmenbergin miekkailuseura on Tukholmalainen Föreningen för Fäktkonstens Främjande (FFF).

Harmenbergia ei pidetä teknisesti erityisen taitavana miekkailijana, mutta yhdessä valmentajansa kanssa hän kehitti uuden miekkailutyylin, jonka avulla hän nousi yhdeksi 1970-luvun menestyneimmistä kalpamiekkailijoista. Harmenberg pyrki pakottamaan vastustajansa hyökkäämään hänen vahvimmille alueilleen ja rajoitti oman miekkailunsa muutamaan täydellisesti harjoiteltuun liikkeeseen. Hänen luomansa tekniikka on ollut keskeinen tekijä modernin kalpamiekkailun kehittymisessä.

Harmenberg on kirjoittanut teoksen Epee 2.0: the Birth of the New Fencing Paradigm kehittämästään miekkailutekniikasta sekä joukon miekkailuun liittyviä urheilulääketieteellisiä artikkeleita.

Lähteet

  1. ↑ GREAT FENCING CHAMPIONS Amarillo College Fencing Association. Arkistoitu 15.5.2008. Viitattu 4.4. 2008. (englanniksi)
  2. ↑ JOHAN HARMENBERG International Jewish Sports Hall of Fame. Arkistoitu 26.9.2007. (englanniksi)
  3. ↑ 50 år Johan Harmenberg 8.9.2004. ekuriren.se. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  4. ↑ MIT OLYMPIC HISTORY MIT. Arkistoitu 13.5.2008. Viitattu 4.4. 2008. (englanniksi)
  5. ↑ HISTORIK FFF. Arkistoitu 31.7.2009. Viitattu 4.4. 2008. (ruotsiksi)
  6. ↑ Epee 2.0 Johan Harmenberg Leon Paul, USA. Arkistoitu 12.3.2008. Viitattu 4.4. 2008. (englanniksi)
  7. ↑ katso artikkeli Johan Harmenberg and Ruggero Ceci: Fencing: Biomedical and Psychological Factors sportsci.org. Arkistoitu 9.3.2003. (englanniksi) ja sen lähdeviitteet


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.