McDowell on itse ymmärtänyt filosofian kvietistisesti, luonteeltaan ”terapeuttiseksi”. Tästä lähtökohdasta hän on pyrkinyt selvittämään erilaisia filosofisia ongelmia kielen, mielen ja arvojen alueella.
Yksi McDowellin keskeisimpiä ajatuksia on ”annetun myytti” (engl. Myth of the Given), jonka hän on lainannut Sellarsilta. McDowellin mukaan annetun myytti esittää, että voisimme perustaa empiriiset arvostelmammet aistikokemukselle, jolla itsessään ei ole syille ominaista rakennetta. McDowellin mukaan järjelliset subjektit voivat asettaa uskomuksensa kritiikille esimerkiksi arvioimalla niiden syitä. Aistikokemus, jolla ei itsessään ole syyn rakennetta ei kuitenkaan voi toimia syynä uskomuksellemme. Välttääksemme annetun myytin, McDowellin mukaan meidän tulee ymmärtää aistikokemuksen olevan itsessään rakenteellisesti sellaista, että se voi tarjota syitä subjektille arvostella niin tai näin. Alun perin McDowellin mukaan aistikokemus voi tarjota syitä vain ja ainoastaan jos aistikokemuksen rakenne on lauseellista ja se sisältää käsitteellistä sisältöä. Myöhemmissä kirjoituksissaan McDowell puolestaan esittää, että aistikokemuksen rakenne on erilainen kuin lauseiden, mutta sisältää silti käsitteellistä sisältöä. McDowellin mukaan aistikokemuksemme voi olla käsitteellistä vain ja ainoastaan, jos subjektin käsitteelliset kyvyt ovat mukana muodostamassa aistikokemustamme. McDowell esittää Kantin edelläkävijänään tämän ajatuksen osalta.
Teoksia
Projection and Truth in Ethics (vuoden 1987 Lindley-luento, julkaisija Kansasin yliopisto)
Mind and World (vuosien 1990–1991 John Locke -luennot, Harvard University Press, Cambridge, Mass., 1994)
Mind, Value, and Reality (artikkelikokoelma) (Harvard University Press, Cambridge, Mass., 1998)
Meaning, Knowledge, and Reality (artikkelikokoelma) (Harvard University Press, Cambridge, Mass., 1998)
Having the World in View: Essays on Kant, Hegel, and Sellars (artikkelikokoelma) (Harvard University Press, Cambridge, Mass., 2009)
The Engaged Intellect: Philosophical Essays (artikkelikokoelma) (Harvard University Press, Cambridge, Mass., 2009)
Kirjallisuutta
Dingli, Sandra M.:On Thinking and the World: John McDowell's Mind and World.Ashgate, 2005.
Gaskin, Richard:Experience and the World's Own Language: A Critique of John McDowell's Empiricism.Oxford University Press, 2006.
de Gaynesford, Robert Maximilian:John McDowell.Blackwell / Polity Press, 2004.
Lingaard, Jakob (toim.):John McDowell: Experience, Norm and Nature.Blackwell, 2008.
MacDonald, Cynthia & MacDonald, Graham (toim.):McDowell and His Critics.Blackwell, 2006.
Niemi, Petteri:Mieli, maailma ja referenssi: John McDowellin mielenfilosofian ja semantiikan kriittinen tarkastelu ja ontologinen täydennys. (Väitöskirja)Jyväskylä:Jyväskylän yliopisto, 2008.ISBN978-951-39-3030-1Teoksen verkkoversio(PDF).
Smith, Nicholas (toim.):Reading McDowell: On Mind and World.Routledge, 2002.