John Tory

John Tory
Henkilötiedot
Syntynyt28. toukokuuta 1954 (ikä 72)
Toronto, Ontario
Kuollut.
Kansalaisuus Kanada
Ammatti Poliitikko
Titteli Toronton entinen pormestari
Siviilisääty Naimisissa
Puoliso Barbara Hackett
Muut tiedot
Edeltäjä Rob Ford
Seuraaja Jennifer McKelvie

John Tory (s. 28. toukokuuta 1954 Toronto, Ontario) on kanadalainen poliitikko ja Toronton edellinen pormestari. Hän suoritti B. A. -tutkinnon Toronton yliopistosta 1975 ja valmistui myöhemmin juristiksi Yorkin yliopiston Osgoode Hall Law Schoolista. Hän on ollut naimisissa Barbara Hackettin kanssa vuodesta 1978 ja heillä on neljä lasta.

Uransa alussa Tory työskenteli lakimiehenä isänsä johtamassa lakiasiaintoimistossa Torontossa ja yleni siellä johtavaksi osakkaaksi. 1980-luvulla hän toimi Ontarion parlamentissa pääministeri Bill Davisin avustajana ja hallituksen apulaissihteerinä. Vuoden 1993 liittovaltiovaaleissa hän osallistui Kanadan konservatiivipuolueen vaalikampanjaan, joka epäonnistui täysin Jean Chrétienin kasvohalvausta pilkkaavan televisiomainoksen vuoksi.

Työskenneltyään teleoperaattori Rogers Communicationsin ja Canadian Football Leaguen hallituksissa Tory pyrki Toronton pormestariksi 2003 mutta hävisi vaalit David Millerille. Hänet valittiin Ontarion edistyksellisen konservatiivipuolueen johtajaksi 2004. Puolueen hävittyä vuoden 2007 Ontarion parlamenttivaalit Ontarion liberaalipuolueelle Tory alkoi kuitenkin menettää suosiotaan ja jätti lopulta puoluejohtajan tehtävät maaliskuussa 2009. Hän työskenteli Newstalk 1010 ‑radiokanavan juontajana 2009–2014 ja Suur-Toronton alueella vaikuttavan Greater Toronto CivicAction Alliancen puheenjohtajana 2010–2014.

Tory valittiin Toronton 65. pormestariksi lokakuussa 2014 yli 40 prosentin ääniosuudella. Hän sai eniten ääniä kaupungin keskustan alueella, kun taas toiseksi tullut Doug Ford keräsi enemmän ääniä Etobicoken ja Scarboroughin esikaupunkialueilla. Hän on ilmoittanut päätavoitteekseen kehittää Toronton joukkoliikennettä jatkamalla metroa Scarboroughiin ja rakentamalla 53 kilometriä pitkän SmartTrack-lähijunaverkoston.

Tory toimi Toronton 65. pormestarina vuosina 2014–2023. Vuonna 2018 hänet valittiin toiselle kaudelle, ja vuonna 2022 hänet valittiin kolmannelle pormestarikaudelleen. Tory kuitenkin erosi tehtävästään Toronton pormestarina vuonna 2023, kun julkisuuteen oli tullut tieto hänen epäasiallisesta suhteestaan entisen virkamiehen kanssa. Tory ei ole poissulkenut vaihtoehtoa hakeutua uudelleen vaaliehdokkaaksi tulevaisuudessa.

Lähteet

  1. ↑ Linda Diebel: Mayoral candidate John Tory a leader from childhood Toronto Star. 25.10.2014. Viitattu 8.1.2015.
  2. ↑ https://nationalpost.com/news/canada/who-will-replace-former-toronto-mayor-john-tory
  3. 1 2 3 4 5 Toronto Mayor John Tory Toronto.ca. Arkistoitu 22.3.2016. Viitattu 1.12.2014.
  4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Patricia D’Cunha: BIO: Mayor-elect John Tory finally gets his win CityNews. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 1.12.2014.
  5. ↑ John Tory Newstalk 1010. Arkistoitu 27.9.2014. Viitattu 1.12.2014.
  6. ↑ Toronto election: John Tory elected mayor CBC News. Viitattu 1.12.2014.
  7. ↑ John Tory www.thecanadianencyclopedia.ca. Viitattu 11.7.2025. (englanniksi)
  8. ↑ John Tory officially resigns as Toronto mayor after admitting to extramarital affair CBC News. 17.2.2023. CBC Radio-Canada. Viitattu 11.7.2025.
  9. ↑ John Tory may run for mayor again. The question on everyone's minds: Why? Toronto Life. 19.6.2025. Viitattu 11.7.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla