Jonathan Andersson

Jonathan Andersson
Jonathan Andersson vuonna 2015
Jonathan Andersson vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1993 (ikä 33)
Valdemarsvik, Ruotsi
Kansalaisuus  Ruotsi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Jonte
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 178 cm
Paino 86 kg
Seura
Seura Kalmar HC
Sarja HockeyAllsvenskan
Pelaajaura
Pääsarjaura 2012–
Aik. seurat AIK IF (SHL/Allsv.)
Örebro HK (SHL)
Luleå HF (SHL)
Färjestad BK (SHL)
Tappara (SML)

Jonathan Andersson (s. 7. syyskuuta 1993 Valdemarsvik, Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa kotimaansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyAllsvenskan-joukkue Kalmarissa.

Ura

Seuraura

Anderssonin kasvattajaseura on Valdemarsviks IF. Hän siirtyi juniorina sittemmin Vita Hästeniin, josta Andersson jatkoi kaudeksi 2009–2010 Almtunan J18-joukkueeseen. Kaudella 2010–2011 hän oli J18 Elitissä joukkueen tehokkain puolustaja Robin Pressin kanssa tehoilla 4+9=13. Samalla kaudella Andersson oli myös Almtunan J20-juoukkueen eniten maaleja tehnyt puolustaja sekä tehokkain puolustaja Victor Aronssonin kanssa tehoilla 7+13=20. Kaudeksi 2011–2012 hän siirtyi yhdessä joukkuetovereidensa Oscar Miltonin, Jens Ericssonin ja Victor Aronssonin kanssa AIK:n J20-joukkueeseen.

Kaudella 2012–2013 Andersson debytoi AIK:n Elitserien-joukkueessa, jossa hän pelasi 30 runkosarjaottelua tehden yhden syöttöpisteen. Andersson teki Elitserien-debyyttinsä runkosarjan avauskierroksella 13. syyskuuta 2012 vieraissa Timråta vastaan. Hänet merkittiin AIK:n nelospuolustajapariin Daniel Josefssonin viereen. Andersson sai ottelussa jääaikaa 2.51 minuuttia. Maaliskuussa 2013 hän teki AIK:n kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Kaudella 2013–2014 Andersson pelasi SHL:ssä (ent. Elitserien) 42 runkosarja- ja yhden karsintasarjan ottelun tehden neljä syöttöpistettä. Hän pelasi kauden aikana miesten pelejä myös neljä ottelua lainalla sarjatasoa alempana HockeyAllsvenskan-joukkue Oskarshamnissa. AIK putosi kauden päätteeksi Allsvenskaniin. Toukokuussa 2014 Andersson teki seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Andersson oli kaudella 2015–2016 AIK:n paras syöttäjä ja tehokkain puolustaja tehoilla 7+25=32, joilla hän jakoi myös joukkueen sisäisen pistepörssin kolmannen sijan Jesper Frödénin kanssa. Andersson sijoittui koko Allsvenskanin puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain Leksandin Viktor Amnér. Hän voitti myös sarjan puolustajien tehotilaston lukemalla +20. SHL:n nousukarsintasarjassa Andersson jakoi AIK:n sisäisen piste- ja syöttöpörssin voiton Michael Lindqvistin kanssa tehoilla 2+4=6. Tammikuussa 2016 hän teki seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Kaudella 2016–2017 Andersson pelasi runkosarjassa loukkaantumisen vuoksi vain 16 ottelua. SHL:n nousukarsintasarjassa hän jakoi AIK:n sisäisen tehotilaston voiton kolmen muun pelaajan kanssa lukemalla +4.

Kaudeksi 2017–2018 Andersson siirtyi kaksivuotisella sopimuksella SHL-joukkue Örebrohon. Hän teki läpimurtonsa liigassa ja teki 48 runkosarjaottelussa tehot 3+14=17. Anderssonin SHL-uran avausmaali syntyi 21. lokakuuta 2017 Färjestadia vastaan. Tammikuussa 2018 Andersson teki Örebron kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen kevääseen 2021 saakka. Kaudeksi 2021–2022 hän siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Luulajaan. Joulukuussa 2021 Andersson joutui yli kahdeksi kuukaudeksi sivuun rannemurtuman vuoksi. Hän voitti kauden päätteeksi SHL-hopeaa. Kaudella 2022–2023 Andersson teki SHL:n yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 5+13=18. Hänen kautensa päättyi kuitenkin ensimmäisen puolivälieräottelun alussa, kun hän mursi peukalonsa. Andersson eteni Luulajan kanssa kauden aikana myös Mestarien liigan finaaliin, mutta mestaruuden vei lopulta kuitenkin suomalainen Tappara lukemin 3–2.

Andersson siirtyi kaudeksi 2023–2024 kaksivuotisella sopimuksella Färjestadiin. Kesken kauden 2024–2025, tammikuussa 2025 seura uutisoi hänen sopimuksensa purkamisesta, kun Färjestad ei pystynyt tarjoamaan Anderssonille tarpeeksi isoa roolia. Seuraavana päivänä hänen vahvistettiin siirtyvän kevääseen 2026 ulottuvalla sopimuksella SM-liigajoukkue Tapparaan. Andersson voitti kauden 2025–2026 päätteeksi Suomen-mestaruuden.

Kaudeksi 2026–2027 Andersson palasi kotimaahansa ja siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Allsvenskan-joukkue Kalmariin.

Maajoukkueura

Andersson on pelannut Ruotsin A-maajoukkueessa 14 ottelua tehopistein 3+4=7. Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä Euro Hockey Challengessa 5. huhtikuuta 2018 Oskarshamnissa Slovakiaa vastaan. Andersson merkittiin Ruotsin kolmospuolustajapariin Linus Arnessonin viereen. Hän keräsi ottelusta teholukeman –1. Ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa Andersson teki tasan vuotta myöhemmin 5. huhtikuuta 2019 Budapestissä pelatussa harjoitusottelussa Unkaria vastaan.

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2011–2012AIK IFSuperElit412793030114
2012–2013AIK IFSuperElit241897430332
AIK IFElitserien300116–––––
2013–2014AIK IFSuperElit14411158–––––
AIK IFSHL4204412–––––
IK OskarshamnAllsv.40002–––––
2014–2015AIK IFSuperElit30000–––––
AIK IFAllsv.480111149–––––
2015–2016AIK IFAllsv.507253241102460
2016–2017AIK IFAllsv.16044882680
2017–2018Örebro HKSHL483141726–––––
2018–2019Örebro HKSHL5237102220112
2019–2020Örebro HKSHL524131730–––––
2020–2021Örebro HKSHL52211132491122
2021–2022Luleå HFSHL42310138170000
2022–2023Luleå HFSHL52513182441230
2023–2024Färjestad BKSHL4949133640004
2024–2025Färjestad BKSHL210444–––––
TapparaSM-liiga13000491018
2025–2026TapparaSM-liiga542101218120118Kanada-malja
10 kauttayhteensäElitserien/SHL4402486110192362468
2 kauttayhteensäSM-liiga6721012222111216
4 kauttayhteensäAllsv.1187404710014410140

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 Arvidsson, Johan: Örebro Hockey värvar back från AIK orebrohockey.se. 19.10.2017. Örebro Elithockey AB. Viitattu 17.4.2018. (ruotsiksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 Jonathan Andersson Elite Prospects. Everysport Media Group AB. Viitattu 7.9.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Almtuna IS J18 2010-2011 - Roster, Stats & more eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.1.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Almtuna IS J20 2010-2011 - Roster, Stats & more eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.1.2025. (englanniksi)
  5. ↑ Meisels, Daniel: Almtunakvartett till AIK unt.se. 25.7.2011. Norrköpings Tidningar Media AB. Viitattu 17.4.2018. (ruotsiksi)
  6. ↑ Timrå IK - AIK (Line Up) stats.swehockey.se. 13.9.2012. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 14.1.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Jonathan Andersson old.shl.se. SHL AB. Viitattu 26.2.2019. (ruotsiksi) [vanhentunut linkki]
  8. ↑ AIK stärker försvaret med ännu en SHL-back aikhockey.se. 21.5.2014. AIK Ishockey AB. Viitattu 17.4.2018. (ruotsiksi)
  9. ↑ Elite Prospects - HockeyAllsvenskan Stats 2+15-2016 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.1.2025. (englanniksi)
  10. ↑ AIK 2015-2016 - Roster, Stats & more eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.1.2025. (englanniksi)
  11. ↑ Saberi, Sevve: Jonathan Andersson klar för ytterligare två säsonger! aikhockey.se. 11.1.2016. AIK Ishockey AB. Viitattu 17.4.2018. (ruotsiksi)
  12. ↑ AIK 2016-2017 - Roster, Stats & more eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.1.2025. (englanniksi)
  13. ↑ Jonathan Andersson old.shl.se. SHL AB. Viitattu 26.2.2019. (ruotsiksi) [vanhentunut linkki]
  14. ↑ Andersson, Ludwig: Jonathan Andersson klar för 3 nya år orebrohockey.se. 11.1.2018. Örebro Elitehockey AB. Viitattu 26.2.2019. (ruotsiksi)
  15. ↑ Hedlund, Robert: Rask och Andersson klara för Luleå Hockey luleahockey.se. 5.5.2021. Luleå Hockey Drift AB. Viitattu 14.1.2025. (ruotsiksi)
  16. ↑ Öber, Herman; Sandberg, Jesper: Luleås tuffa besked: Jonathan Andersson har brutit tummen nsd.se. 11.12.2021. Norr Media AB. Viitattu 14.1.2025. (ruotsiksi)
  17. ↑ Olausson, Robin: Luleås tuffa besked: Jonathan Andersson har brutit tummen hockeysverige.se. 17.3.2023. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.1.2025. (ruotsiksi)
  18. ↑ Pulkkinen, Aki-Petteri: Tappara on CHL:n mestari! Näin paljon tamperelaiset tienaavat voitosta is.fi. 18.2.2023. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 19.8.2026.
  19. ↑ Eriksson, Stefan: Välkommen till oss, Jonathan Andersson! farjestadbk.se. 14.4.2023. Färjestads Bollklubb Fastighets AB. Viitattu 14.1.2025. (ruotsiksi)
  20. ↑ Eriksson, Stefan: Jonathan Andersson lämnar Färjestad BK farjestadbk.se. 8.1.2025. Färjestads Bollklubb Fastighets AB. Viitattu 14.1.2025. (ruotsiksi)
  21. ↑ Jonathan Andersson Tapparaan tappara.fi. 9.1.2024. Tamhockey Oy. Viitattu 11.1.2025.
  22. ↑ Teiskonlahti, Riku: Tapparan kevään kultajoukkueen puolustaja löysi uuden seuran aamulehti.fi. 23.7.2026. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 19.8.2026.
  23. ↑ SWE - SVK (Line Up) stats.swehockey.se. 5.4.2018. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 26.2.2019. (englanniksi)
  24. ↑ Sweden vs Slovakia – EHC – Euro Hockey Challenge – boxscore pointstreak.com. 5.4.2018. Pointstreak Sports Technologies Inc. Viitattu 26.2.2019.
  25. ↑ Game detail: 05 Apr 2019, Hungary - Sweden pointstreak.com. 5.4.2019. European Ice Hockey Online AB. Viitattu 14.1.2025.