Jorma Karvonen (s. 16. lokakuuta 1949 Lammi) on entinen suomalainen suunnistaja ja hiihtosuunnistuksen maailmanmestari.
Karvonen osallistui hiihtosuunnistuksen ensimmäisiin epävirallisiin MM-kisoihin Velingradissa 1972 ja sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena neljänneksi. Seuraavana vuonna Sundsvallissa hän oli kuudes ja sijoittui joukkuekilpailussa hopealle. Hiihtosuunnistuksen ensimmäiset viralliset MM-kisat järjestettiin Hyvinkäällä 1975, ja Karvosesta tuli siellä kaksinkertainen mitalisti. Henkilökohtaisessa kisassa vain Olavi Svanberg oli Karvosta nopeampi, ja viestissä Pekka Pökälä, Heimo Taskinen, Karvonen ja Svanberg voittivat kultaa yli 25 minuutin erolla Ruotsiin. Vielä Velingradin MM-kisoissa 1977 Karvonen oli mukana saavuttaen henkilökohtaisen pronssin, mutta viesti päättyi Suomen osalta hylkäykseen.
Kesäsuunnistuksen MM-kisoihin Jorma Karvonen osallistui Kongsbergissa 1978. Henkilökohtaisella matkalla hän oli kolmanneksi parhaana suomalaisena yhdeksäs. Viestissä hän suunnisti kakkososuuden ja oli hankkimassa Suomelle pronssia.
Suomen mestaruuden tämä Lammin Säkiää ja Joutsenon Kullervoa edustanut mies voitti kerran kesällä ja kerran talvella.