Juliet Anderson

Juliet Anderson.

Juliet Anderson (oik. Judith Carr, 23. heinäkuuta 1938 Burbank – 11. tammikuuta 2010 Berkeley) oli yhdysvaltalainen pornonäyttelijä ja elokuvatuottaja. Hänet valittiin XRCO Hall of Fameen vuonna 1999.

Anderson syntyi Burbankissa, Kaliforniassa, ja toimi ulkomailla englanninopettajana ennen paluutaan kotimaahansa 1970-luvulla. Hän aloitti uransa vasta silloin eli hyvin myöhään; hän oli iältään lähes 40-vuotias. Hänen tunnetuimpia elokuviaan olivat elokuvat Pretty Peachers ja Aunt Peg. 1970-luvun alussa Andersson toimi myös radiotoimittajana Yleisradiossa. Hän teki Suomesta ohjelmia englanniksi.

1980-luvun vuosina hän tuli tunnetuksi varsinkin tuottajan ominaisuudessa. Hänen ”löytönään” pidetään esimerkiksi Nina Hartleytä. Hän jatkoi työtään eri muodoissa 2000-luvulle saakka. Anderson sairastui Crohnin tautiin ja hän kuoli 71-vuotiaana vuonna 2010.

Tunnustukset

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Juliet Anderson Biography. Adult Video News (AVN). Viitattu 27.12.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Adult film star Juliet 'Aunt Peg' Anderson dies SFGate.com. Arkistoitu 10.6.2010. Viitattu 30.12.2010. (englanniksi)
  3. 1 2 YLElläkin työskennellyt pornotähti Aunt Peg on kuollut Uutiset. 12.1.2010. Findance. Viitattu 13.4.2024.
  4. ↑ Kernes, Mark: Juliet 'Aunt Peg' Anderson Dead at Age 71 (Updated) Business. 12.1.2010. AVN. Viitattu 13.4.2024. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.