Kaj Natri

Kaj Natri (s. 13. joulukuuta 1947 Lahti) on suomalainen entinen jalkapalloerotuomari. Hän toimi erotuomarina vuosina 1964–1994 ja oli myös kansainvälinen FIFA-erotuomari 1982–1993. Hän teki työuransa upseerina.

Natri pelasi pelasi jalkapalloa Lahden Reippaassa B-junioriksi saakka, jonka jälkeen hän ryhtyi erotuomariksi ja vihelsi ensimmäisen SM-sarjaottelunsa vuonna 1979. Natri tuomitsi urallaan yhteensä 169 Suomen miesten pääsarjan ottelua sekä 48 kansainvälistä ottelua, joista 7 oli A-maaotteluita. Lisäksi hän oli avustavana erotuomarina 35 kansainvälisessä ottelussa. Erotuomarin tehtävät jätettyään Natri toimi kansainvälisenä otteludelegaattina ja erotuomaritarkkailijana 1997–2019. Vuonna 2023 hänet palkittiin ansioistaan Suomen Palloliiton myöntämällä Captain’s Ball -palkinnolla (suom. Kapteenin pallo).

Lähteet

  1. 1 2 Natri, Kaj: ”Jalkapallotuomarius elämäntapana”, Poikakoulusta ponnistaen : muistoja Lahden lyseosta vuosilta 1921–2021, s. 207–215. Lahti: Lahden lyseo; Lahden Lyseon Seniorit, 2021. ISBN 978-952-5749-81-6 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. 1 2 Captain's Ball 2023 Kaj Natrille – Katso kaikki palkitut 1.12.2023. Suomen Palloliitto. Viitattu 18.3.2025.
  3. ↑ Lahtinen, Esko S. – Malmberg, Kirsti – Soininen, Heidi: Jalkapallokirja 1995, s. 224–225. Suomen Palloliitto, 1995. ISSN 0787-7188