Kaksi sisarta

”Kaksi sisarta”
Anssi Kela
Singlen ”Kaksi sisarta” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Nummela
 Julkaistu helmikuu 2001
 Tekijä(t) Anssi Kela
 Tuottaja(t) Anssi Kela
 Tyylilaji folk, pop
 Kesto 04.19
 Levy-yhtiö BMG
Anssi Kelan muut singlet
”Mikan faijan BMW”
2000
”Kaksi sisarta”
2001
”Nummela”
2001

”Kaksi sisarta” on suomalaisen laulaja-lauluntekijä Anssi Kelan kappale, joka julkaistiin singlenä helmikuussa 2001. Kappale on toinen singlejulkaisu Kelan ensimmäiseltä sooloalbumilta Nummela.

Kela kirjoitti ”Kaksi sisarta” -kappaleen 17. huhtikuuta 1999 Joni Mitchellin Blue-albumin innoittamana. Samaan aikaan hän luki ahkerasti Raymond Carverin Rivi riviltä, lyönti lyönniltä -kirjaa, joka synnytti kappaleen tarinankeronnaliset sanoitukset. Kela onkin myöhemmin kertonut löytäneensä ”Kaksi sisarta” -kappaleella oman äänensä kirjoittajana.

”Kaksi sisarta” -kappaleen ensimmäinen versio äänitettiin helmikuussa 2000 tuottaja Pekka Witikan Hot House -studiolla. Kela ja BMG-levy-yhtiön Asko Kallonen eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä lopputulokseen, vaan päättivät äänittää kappaleen uudelleen. Kalle Chydeniusta ja Rauli Eskolinia ehdotettiin tuottajaksi, mutta lopulta Kela päätti tuottaa kappaleen itse SDC Finland -studiolla äänittäjä Jukka Immosen kanssa tammikuussa 2001. Kappale äänitettiin kolmessa päivässä, joka oli lopulta sen viides versio.

”Kaksi sisarta” nousi parhaimillaan Suomen radiosoittolistan kahdeksanneksi, ja Rumban 50 hittiä -listan sijalle kuusi.

Kappaleet

  1. Kaksi sisarta – 4.19
  2. Kaksi sisarta (demo) – 4.02
  3. Mikan faijan BMW (demo) – 4.15

Listasijoitukset

Lista Paras
sijoitus
Radiosoittolista 8
50 hittiä 6

Lähteet

  1. ↑ Anssi Kela - Diskografia anssikela.com. Viitattu 7.1.2018.
  2. 1 2 3 Nummela synty anssikela.com. Viitattu 7.1.2018.
  3. ↑ Anssi Kelan ura oli tyssätä Asko Kallosen nihkeyteen: ”Tää musajuttu ei nyt lähde” Ilta-Sanomat. 15.10.2015. Viitattu 7.1.2018.
  4. 1 2 3 Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961: KAS - KES suomenlistalevyt.blogspot.fi. Viitattu 7.1.2019.