Karl Lueger

Karl Lueger (24. lokakuuta 1844 – 10. maaliskuuta 1910) oli itävaltalainen poliitikko ja Wienin pormestari. Lueger oli karismaattinen ja taitava poliitikko, joka suuresti edisti Wienin modernisoitumista, mutta hänet muistetaan myös juutalaisvastaisista kannanotoistaan ja rasistisesta suhtautumisesta Itävalta-Unkarin ei-saksalaisia kansanryhmiä kohtaan.

Elämä ja ura

Lueger syntyi Wienissä teknillisen korkeakoulun vahtimestarin poikana, mutta pääsi vapaaoppilaana käymään arvostettua oppikoulua, johon hänen taustallaan ei muuten olisi ollut mahdollisuuksia. Hän opiskeli lakia ja valmistui Wienin yliopistosta 1870. Vuosina 1874–1896 hänellä oli Wienissä asianajotoimisto. Asianajajana hän harjoitti paljon hyväntekeväisyyttä köyhimpien asiakkaittensa hyväksi eikä koskaan rikastunut.

Nuorena lakimiehenä hän liittyi vuonna 1872 ”Liberaaliin kansalaisklubiin”, jossa hän nousi keväällä 1875 valtuustoehdokkaaksi. Hän pettyi kuitenkin tähän järjestöön ja Wienin tuolloisen pormestarin Cajetan Felderin itsevaltaisiin otteisiin ja alkoi koota tuekseen korruptioon turhautunutta alempaa keskiluokkaa. Maaliskuussa 1878 hän nousi Wienin valtuustoon ”Talous- ja edistyspuolueen” edustajana, ja tähän puolueeseen hän kuului kuolemaansa saakka. Luegerin poliittista nousua helpotti vuoden 1885 vaaliuudistus, joka laajensi alemman keskiluokan äänioikeutta.

Markkinoiden liberalisoituminen ja kilpailu halpojen teollisuustuotteiden kanssa, joita kansalle usein myivät juutalaiset pikkukauppiaat ja kaupustelijat, herätti pienyrittäjissä levottomuutta. Tämä purkautui myös antisemitisminä ja katkeruutena ”juutalaista suurpääomaa” sekä teollisuuden kaupunkiin tuomaa halpaa tšekkiläistä työvoimaa kohtaan. Lueger nousi yrittäjien köyhemmän kerroksen puolestapuhujaksi ja osasi taitavasti puhutella tätä kohderyhmää. Monissa lähteissä väitetään, että hän ei itse ollut vakaumuksellinen antisemitisti mutta kannattajakuntaansa vedotessaan käytti häikäilemättömästi hyväkseen myös perinteisiä juutalaisvastaisia ennakkoluuloja. Hänen omaan lähipiiriinsä kuului juutalaistaustaisia henkilöitä, mutta julkisesti hän vastusti esimerkiksi Wienin yliopiston ”juutalaistumista” ja vaati juutalaisopiskelijoille kiintiöitä.

Yhteistyössä kristillis-sosiaalista uudistuspolitiikkaa ajavan vapaaherra Karl von Vogelsangin kanssa Lueger löysi poliittisen linjan, joka puhutteli hänen hajanaista kannattajakuntaansa. Katkaistuaan välinsä radikaaliin saksalais-nationalistiseen suuntaukseen Lueger onnistui kokoamaan antisemitistit, maltilliset saksalais-nationalistit ja edistysmielisemmät katolilaiset ”yhdistyneiden kristittyjen” liittoumaksi, joka ajan mittaan sai taakseen myös konservatiivisempia katolilaisia ja josta muodostui Kristillis-sosiaalinen puolue (Christlichsoziale Partei). Vuonna 1885 Lueger pääsi parlamenttiin (Reichsrat), mutta hän vastusti jyrkästi Itävalta-Unkarin muodostamista ja oli sen takia vähällä joutua erotetuksi parlamentista.

Vuonna 1890 Lueger valittiin Ala-Itävallan maapäiville, missä hän taitavasti onnistui sovittelemaan maaseudun ja kaupunkiväestön välisiä ristiriitoja asemoimalla itsensä tarpeen mukaan joko aidoksi Wienin kaupungin pojaksi tai alaitävaltalaisten talonpoikien jälkeläiseksi. Varsinaisena poliittisena päämääränä hänellä oli Wienin pormestarin virka, ja pormestarinvaalin hän onnistui voittamaan ensimmäisen kerran lokakuussa 1895, kun kristillis-sosiaalinen puolue oli saanut vaaleissa kahden kolmasosan enemmistön. Lopullinen virkanimitys kuitenkin venyi, kun poliittiset vastustajat syyttivät Luegeria vaaralliseksi levottomuuksien lietsojaksi, ja vasta huhtikuussa 1897 keisari Frans Joosef vahvisti hänen nimityksensä.

13-vuotisen virkakautensa aikana Luegerin toiminnan poliittisia painopisteitä oli taistelu ”suurpääomaa” vastaan. Keskeiset palvelut kuten kaasu- ja sähköverkot sekä raitiovaunuliikenne (joka 1900-luvun alkuvuosina vähitellen sähköistettiin) siirrettiin yksityisiltä, usein monopoliasemassa toimivilta yrityksiltä kaupungin haltuun. Wienin kaupunkiin liitettiin uusia alueita Tonavan itäpuolelta, ja kaupungin asukasluku nousi yli kahden miljoonan. Sosiaalipolitiikassa Lueger ja hänen puolueensa korostivat katolisessa hengessä yhteiskunnan velvollisuutta huolehtia heikoimmistaan. Vuonna 1898 avattiin kaupunkiin työnvälitystoimisto, ja köyhäinhuollon keskusvirasto perustettiin 1901. Luegerin kaudella avattiin useita uusia sairaaloita, kouluja, yleisölle avoimia uimaloita ja puistoja, ja vuonna 1899 päätettiin uuden vesijohdon (Hochquellenwasserleitung) rakentamisesta, joka valmistui 1910 ja toimitti kaupunkiin raikasta vettä vuoristosta. Tehokkaan ja edistyksellisen kunnallispolitiikan rinnalla Luegerilta jäi vähemmälle huomiolle oman puolueensa toiminnan organisoiminen. Hajanaista puoluetta piti koossa etenkin sen johtajan karismaattinen persoona, mikä Luegerin kuoltua johti kriisiin. Valtakunnan politiikassa Lueger kannatti ajatusta liittovaltiosta, jossa eri kansoilla olisi omat osavaltionsa. Tämä vei hänet usein vastakkain unkarilaisten kanssa mutta toi sympatioita valtakunnan Unkari-puoliskon romanialaisilta alamaisilta.

Armoton työtahti ja diabetes veivät Luegerin voimat, ja vuodesta 1906 lähtien hänen työkykynsä heikkeni jatkuvasti. Pitkään sairastettuaan ja menetettyään näkönsä lähes täysin hän kuoli 10. maaliskuuta 1910. Luegerin hautajaisiin osallistui suuri joukko kaupunkilaisia, ja saman vuoden syksyllä hänen jäännöksensä siirrettiin Wienin Keskushautausmaalta juuri valmistuneen pyhälle Carlo Borromeolle (saks. Karl Borromäus) omistetun kirkon kryptaan. Kirkko tunnettiin pitkään myös virallisesti ”tohtori Karl Luegerin muistokirkkona”.

Jälkimaine

Lueger on ristiriitainen hahmo, jonka jälkimaineessa ongelmallista on etenkin hänen antisemitisminsä tai ainakin se populistinen tapa, jolla hän käytti antisemitismiä hyväkseen. Adolf Hitler tunnetusti ihaili Luegeria ja sai häneltä olennaisia poliittisia vaikutteita. Luegerin politiikka inspiroi Itävallan ensimmäisen tasavallan (1918–1933) johtajia, kuten Ignaz Seipelia, Engelbert Dollfussia ja Kurt von Schuschniggia, jotka johtivat autoritaarisesti oikeistolaista Ständestaatia vuoteen 1938 sen jälkeen kun tasavallasta oli tullut diktatuuri 1933.

Karl Luegerin mukaan on nimetty Wienissä useita julkisia kohteita ja muistomerkkejä. Wienin ydinkeskustaa ympäröivän Ring-kadun yhden osuuden nimi oli Dr. Karl Lueger-Ring. Nimi herätti vastustusta ja nostatti pitkällisiä väittelyjä, ja vuonna 2012 katu nimettiin virallisesti Universitätsringiksi. Aukio Dr. Karl Lueger Platz säilytti kuitenkin nimensä.

Karl Luegerin mukaan nimetyllä aukiolla seisoo hänen patsaansa. Muistomerkkiä ryhdyttiin suunnittelemaan heti Luegerin kuoltua, ja kuvanveistäjä Josef Müllnerin työ valmistui jo 1916, mutta sota ja sen jälkeen kiistely patsaan paikasta viivyttivät muistomerkin vihkimistä, ja se paljastettiin vasta 19. syyskuuta 1926. 2000-luvulla Luegerin hankala jälkimaine nostatti keskustelua muistomerkin kohtalosta, ja vuonna 2016 sen luokse pystytettiin lisätaulu, jossa selostettiin Luegerin elämäntyön ongelmallisia puolia. Vuonna 2020 patsaaseen ruiskutettiin kaikkiaan seitsemän kertaa maalilla sana SCHANDE (’häpeä’). Lokakuussa 2020 taiteilijaryhmä järjesti patsaan luokse vartion estääkseen graffitin poistamisen, ja tästä syntyi puolestaan väkivaltainen yhteenotto äärioikeistolaisten kanssa. Vuonna 2022 muistomerkin ”kontekstualisoinnista” julistetun kilpailun voitti taiteilija Klemens Wihlidalin ratkaisu, joka lopulta toteutettiin alkuvuodesta 2026: koko muistomerkkiä kallistettiin 3,5°. Vino asento symboloi Luegerin elämäntyön kriittisen tarkastelun ja jatkuvan keskustelun tarpeellisuutta.

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karl Lueger Wikimedia Commonsissa