Kasvimuseon herbaariokokoelmissa on noin 3,4 miljoonaa näytettä ja kokoelmat karttuvat noin 15000–20000 näytteellä vuodessa. Kokoelmat sijaitsevat pääosin Kaisaniemessä, mutta osa on tilapäisessä varastossa Kansalliskirjaston kellarissa. Kokoelmat jakautuvat putkilokasveihin, sammaliin sekä sieniin (joihin kuuluvat myös jäkälät), ja niitä käyttävät sekä kotimaiset että ulkomaiset tutkijat. Kasvimuseo lähettää lainoja ja vastaanottaa näytteitä kansainvälisesti. Kasvimuseossa ei ole yleisönäyttelyitä. Muutamia kertoja on kuitenkin järjestetty yleisölle vapaa pääsy tutustumaan rakennukseen ja kasvitieteen yksikön toimintaan (viimeksi vuonna 2012). Pieni osa kokoelmista on kuitenkin ollut esillä Luonnontieteellisen museon (Pohjoinen Rautatiekatu 13) näyttelyissä. Eläviä kasveja on lisäksi kasvitieteellisen puutarhan (Kaisaniemenranta 2 / Unioninkatu 44) kasvihuoneissa ja ulkopuutarhassa, jotka ovat avoinna yleisölle. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikköä johtaa dosentti Marko-Tapio Hyvärinen.
Museorakennus
Kasvimuseon nykyinen laitosrakennus on valmistunut vuonna 1903, ja se rakennettiin entisen päärakennuksen sijoille. Sen suunnitteli arkkitehti Gustaf Nyström. Kun Suomesta puuhattiin kuningaskuntaa vuonna 1918, kaavailtiin linnamaista rakennusta yhdeksi uuden kuninkaan virallisista residensseistä. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, koska Suomesta tuli lopulta tasavalta.
Tutkimus
Kasvitieteen yksikön tiimit tekevät monipuolisia kasvien ja sienten taksonomiaan, systematiikkaan, evoluutioon, luonnonsuojelubiologiaan ja levinneisyyteen liittyvää tutkimusta. Ulkomaisia tutkijoita vierailee museossa eripituisia jaksoja vuosittain yksikön tutkijat tekevät tutkimuksia eri puolilla maapalloa ja varsinkin kehitysmaissa, joissa monessa ei ole ollut omia tutkijoita. Ulkomailla tehtävän kasvitutkimuksen painopistealueet ovat vaihdelleet eri kausina. Niitä ovat olleet muun muassa Itä- ja Kaakkois-Aasia.
Historia
Kokoelmien juuret ulottuvat 1600-luvulle Turun Akatemiaan, minne Elias Tillandz perusti kasvitieteellisen puutarhan vuonna 1678. Kasvimuseon perustamisvuotena pidetään kuitenkin vuotta 1750. Kasvimuseon vanhimmat ja Turun palosta pelastuneet näytteet ovat 1600- ja 1700-luvuilta. Museo on tunnettu erityisesti ainutlaatuisista sammal- ja jäkäläkokoelmistaan, joita varsinkin 1800-luvun suomalaiset uranuurtajatutkijat ovat keränneet eri puolilta maailmaa. Ne ovat tutkimuksen kannalta hyvin merkittäviä vanhoja kokoelmia.
Tyyppinäytteet
Kasvimuseon kokoelmissa on runsaasti eri lajien tyyppinäytteitä eli yksilöitä, joiden tuntomerkeistä uusi laji on ensimmäisenä tieteelle kuvattu.
Arkistot
Kasvistollinen arkisto. Laaja, lähinnä Suomen ja Luoteis-Venäjän käsittävä kasvistollinen arkisto
Valokuva-arkisto.
Valtakunnallinen kasvitietokanta. Laaja, valtakunnallinen kasvitietokanta kotimaan ja lähialueiden putkilokasveista.
Putkilokasvit
Putkilokasvikokoelmat (noin 1,8 milj. näytettä) ovat myös kansainvälisesti merkittävät. Kokoelmia kartuttavat pääasiassa tutkijat, mutta perinteisesti apuna ovat olleet kasviharrastajat. Kasvimuseon kokoelmat perustettiin vuonna 1828 ostamalla prof. Carl Reinhold Sahlbergiltä 5000 näytettä. Suomalaissyntyisen Krimillä työskennelleen C. Stevenin vuonna 1860 lahjoittamat 60000 putkilokasvinäytettä muodostivat yleismaailmallisten kokoelmien perustan. Kokoelmat sisältävät useita tuhansia tyyppinäytteitä. Putkilokasvikokoelmista vastaavan kasvitiimin vetäjänä toimii yli-intendentti Henry Väre.
Viktor Ferdinand Brotheruksen (1849–1929) sammalherbaario, jossa on noin 83000 näytettä ja 15500 lehtisammallajia joka puolelta maapalloa. Hän omisti aikoinaan maailman suurimman yksityisen sammalkokoelman. Hänen kuvaamiaan sammallajeja on 1800 ja lisäksi hän on kuvannut useita sammalsukuja. Brotherus oli myös aikanaan maailman huomattavin lehtisammalien tuntija, ja hän julkaisi lukuisia tutkimuksia. Kokoelmassa on Euroopan ulkopuolisia näytteitä 90000, ja ne kattavat kaikki mantereet. Kokoelmassa on tuhansia tyyppinäytteitä, joihin kunkin lajin tunnistus perustuu. Aineiston tekee arvokkaaksi myös se, että maailman muista museoista on paljon sammalaineistoa tuhoutunut sodissa.
Sextus Otto Lindbergin sammalherbaario, jossa on noin 48000 näytettä ja noin 5000 lajia. Lindberg oli uranuurtaja maksasammaltutkimuksessa, jossa hän loi taksonomia- ja nimistötutkimuksillaan pohjan niiden luokittelulle. Lindberg julkaisi noin 250 tutkimusta. 1800-luvulla suomalaisten sammaltutkijoiden mielenkiinto kohdistui hyvin monelle suunnalle, muun muassa emämaan Venäjän suunnalle, Kaukasukselle ja Japaniin saakka. Suomalaiset saivat 1800-luvun lopulla tukittavakseen muun muassa Japanista kerättyjä sammalnäytteitä. Nykytutkimuksen painopiste on tropiikissa ja subtropiikissa, muun muassa Länsi-Melanesiassa, Kiinassa, Kaliforniassa ja Australiassa. Viimeksi se on keskittynyt trooppiseen Itä-Aasiaan, muun muassa Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan. Länsi-Melanesian sammaltutkimuksessa suomalaiset ovat olleet uranuurtajia.
Sienet
Sienikokoelmissa on noin 850000 näytettä, joista noin puolet on jäkäliä. Sienitiimiä vetää yli-intendentti Soili Stenroos.
Noin 5500 näytettä. Acharius oli ruotsalainen tutkija, jonka jäkäläkokoelman Helsingin yliopisto osti 1834. Hänet tunnettiin ”jäkälätieteen isänä” ja ”jäkälätutkimuksen Linnénä”.
Noin 52000 näytettä. Nylander oli aikansa johtava jäkälätutkija, jonka kokoelma on tieteellisesti erittäin merkittävä. Nylander oli myös ensimmäinen suomalainen kasvitieteen professori. Nylanderin julkaisemia tutkimuksia on noin 300, joiden joukossa on myös jäkälätieteen perusteoksia. Hän kuvasi noin 3000 tieteelle uutta jäkälälajia.
Sieniosastolla tutkitaan nykyään muun muassa jäkälien, helttasienten ja kääväkkäiden systematiikkaa ja ekologiaa. Aikaisemmin 1900-luvun loppupuolella on tutkittu muun muassa Itä- ja Kaakkois-Aasian jäkäliä.
Kasvimuseon julkaisut
Atlas Florae Europaeae Kasvimuseon toimittama Euroopan putkilokasvien levinneisyyskartasto eli Euroopan Kasviatlas
Lutukka Lehti, joka on tarkoitettu kasviharrastajille.
Retkeilykasvio–määritysopas, jonka Kasvimuseo on kirjoittanut yhdessä suomen muiden kasvimuseoiden kanssa Suomen putkilokasveista. Kts. myös Retkeilykasvio
Flora Nordica Flora Nordica on Pohjoismaat kattava tieteellinen putkilokasviflora. Se on suurhanke, jonka kirjoittamiseen Kasvimuseo osallistuu.
Lähteet
Luonnontieteellinen keskusmuseo: Vuosikirja 1995, s. 36–40: Kasvimuseo. ISSN 1235–4090
Koponen, Timo, 1993: Suomalais-japanilaista yhteistyötä kasvitieteen alalla. - Teoksessa Vesterinen, Ilmari (toim.): Vuorten takana on vuoria. SKS, s. 121–135: . ISBN951-570-165-1.
Koponen, Timo. 1989: Viktor Ferdinand Brotherus, nuorempi lehtori. - Teoksessa: Löytönen, M. (ed.), Matka-arkku. Suomalaisia tutkimusmatkailijoita. Sivut 78–103. SKS. Helsinki. ISBN951-717-561-2.
